Kotimainen ”superbändi” Barren Earth julkaisee kolmen vuoden tauon jälkeen uuden pitkäsoiton, joka jatkaa kolmen edellisen opuksen tuttua ja turvallista latua. Complex of Cages on bändin toinen levy, jolla laulaa färsaarelainen Jón Aldará. Hänen äänensä on kovin erilainen alkuperäiseen laulajaan Mikko Kotamäkeen verrattuna, mutta toimii silti hyvin orkesterin esittämässä musiikissa.
Millaista se musiikki sitten on? Ne, joille yhtye ei ole tuttu, kerrottakoon kärjistäen, että se on progressiivista metallia, jossa yhdistyvät Opethin koukeroinen riffittely ja viipyilevä tunnelma sekä Amorphisin tarttuva melodisuus. Parhaimmillaan yhtye todella osaa niputtaa koukeroisuuden ja äärimmäisen tarttuvuuden. Tätä osastoa edustavat Living Fortress ja Ruby, jota ei suotta valittu levyn ensimaistiaiseksi. Albumin komeinta kuultavaa lienee kymmenminuuttinen Solitude Pith, joka on saanut käärittyä sisäänsä monia eri tunnelmia.
Kokonaisuutena Complex of Cages jää lopulta ”vain” ihan hyväksi teokseksi. Levyä on mukava kuunnella eikä siinä ole suurempia vikoja. Siltä puuttuvat kuitenkin selkeät huippukohdat ja sellainen tarttuvuus, joka saisi pään ja sydämen nykimään. Tasaista ja varmaa tavaraa.