Suurieleisyyttä yksinkertaisuudesta – arviossa Abbathin sooloalbumi

Levyarvio julkaistu Infernossa 10/2015.

13.01.2016

Abbath
Abbath

Season of Mist
3_5_kirvesta

Norjalaisen blackin kivijalkoihin kuuluvassa Immortalissa vuosina 1991–2015 kitaraa soitellut ja laulanut Abbath on ollut minulle yhtä kuin Immortal. Vaikka mies jakoi vastuunsa pitkälti bändin toisen perustajajäsenen, vuoteen 1997 saakka kitaraa bändissä soittaneen ja sittemmin sanoitusvastuun napanneen Demonazin kanssa, Abbathin kärinalaulussa, soitossa ja ennen kaikkea ulkoasussa (ne maskit!) olivat käytännössä kaikki Immortalin tunnusmerkit.

Tämän vuoden alussa ilmaantunut tieto Abbathin erosta (tai potkuista, ota näistä nyt selvää) vaikutti selvältä jutulta: Abbath kyllä pärjää, mutta Immortal ei. Odotukset miehen soolomateriaalia kohtaan kasvoivatkin melkoisen korkealle, kun hänen kerrottiin haalineen ympärilleen pätevinä soittajina tunnetut rumpali Baard Kolstadin (Borknagar, God Seed) ja basisti King ov Hellin (ex-Gorgoroth). Joidenkin tietojen mukaan Creature-nimisen rumpalin maskin takaa löytyisi kuitenkin muiden muassa Benightedista tunnettu Kevin Foley, mutta väliäkö tuolla, kunhan komppi kulkee komeasti. Ja sehän kulkee!

Itse levy kuulostaa pitkälti odotetunlaiselta. Se on syvällä sisimmässään eeppistä heavy metalia, jota kuorruttavat mustemmat metallikerrokset. Se kuulostaa suurilta osin myöhempien aikojen Immortalilta, mutta samalla myös Abbathin yhden levyn (Between Two Worlds, 2006) julkaisseelta I-projektilta, jossa muuten soittivat niin ikään aiemmin mainitut Demonaz ja King ov Hell. Piirit ovat pienet, joten ei ihme, että bändit erottaa toisistaan kärjistäen vain pienten nyanssien ansiosta.

Abbathin vahvuudet ovat keskitempoisissa ja massiivisissa kappaleissa, jotka jyräävät eteenpäin tiukalla varmuudella. Juuri ”varmuus” on oikea sana kuvailemaan yhtyeen toimintaa, sillä soitto ei horju mihinkään suuntaan, vaan kulkee eteenpäin kuin panssarivaunu lumihangessa. Ammattimiesten otteet ovat toki omalla tavallaan hienoa kuunneltavaa, mutta tässä tullaan perustavanlaatuisen ongelman äärelle: kuulostaako musiikki jo liian ”hyvältä ja turvalliselta” imaistakseen täysillä mukaansa?

Kaksi avauskappaletta pohjustaa mylläkkää, joka pääsee valloilleen kolmannessa biisissä, Ashes of the Damnedissä. Se esittelee napakkaa blastbeatiä ja mielenkiintoisena efektinä toimivia torvia. Sitten liikutaan viiden biisin verran jossain eeppisen ja aggressiivisen välillä, mutta yleisilme on selkeästi mahtipontisuuden puolella.

Abbathin vahvuuksiin kuuluu myös todella suurieleisten biisien rakentelu periaatteessa hyvinkin yksinkertaisista peruselementeistä, sillä albumilla ei ole todellakaan miljoonaa raitaa päällekkäin sinfonisia äänimaisemia luomassa, vaan levy on rakenteeltaan hyvinkin perinteinen raskasmetallikiekko.

Hieman 40-minuuttinen levy on kestoltaan optimaalinen. Biisinivaskan kuuntelee vaivatta muutaman kerran peräkkäin, ja kappaleet tuntuvat säilyttäneen dynamiikkansa hyvin, vaikka turhankin laiskan Ocean of Woundsin olisi voinut tipauttaa helposti pois.

Näillä näytöillä Abbathin voisi sanoa onnistuneen esikoisellaan, vaikka parannettavaakin jää. Levy osoittautuu lieväksi ”pettymykseksi” sen turvallisuuden vuoksi, alitajunta kun odottaa aina Abbathin narisevan lauluäänen kuullessaan tuutista tupsahtavan mustanpuhuvaa kohkausta Immortalin legendaarisen Pure Holocaustin (1993) merkeissä.

No, ajat ovat nyt toiset. Abbath on aikuistunut ja kehittynyt muusikkona, joten nykyiseen suuntaan on vain totuttava.

Abbath-albumi julkaistaan 22.1.2016.

Tarvitsemme suostumuksesi tarjotaksemme personoitua palvelua

Palvelu ja sen kolmannen osapuolen toimittajat (78 kappaletta) keräävät henkilötietoja (esim. IP-osoite tai laitetunniste) käyttäen evästeitä ja muita teknisiä keinoja tietojen tallentamiseen ja lukemiseen laitteellasi tarjotakseen sinulle tarkoituksenmukaisia mainoksia ja parhaan mahdollisen asiakaskokemuksen.

Palvelu ja sen kumppanit tarvitsevat suostumuksesi seuraaviin:

Tarkoitukset

Evästeet, laitteet tai vastaavat verkkotunnisteet (esimerkiksi kirjautumisperusteiset tunnisteet, satunnaisesti määritetyt tunnisteet, verkkopohjaiset tunnisteet) sekä muut tiedot (esimerkiksi selaimen tyyppi ja tiedot, kieli, näytön koko, tuetut tekniikat jne.) voidaan tallentaa laitteellesi tai lukea laitteellasi laitteen tunnistamiseksi joka kerta, kun se muodostaa yhteyden sovellukseen tai verkkosivustoon yhdessä tai useammassa tässä esitetyssä tarkoituksessa.

Mainonta ja sisältö voidaan yksilöidä profiilin perusteella. Toimintaasi tässä palvelussa voidaan käyttää sinua koskevan profiilin luomiseen tai parantamiseen yksilöityä mainontaa tai sisältöä varten. Mainosten ja sisällön tehokkuutta voidaan mitata. Raportit voidaan luoda oman ja muiden toiminnan perusteella.

Tiedot toiminnastasi tässä palvelussa, kuten vuorovaikutuksestasi mainosten tai sisällön kanssa, voivat olla erittäin hyödyllisiä tuotteiden ja palveluiden parantamiseksi ja uusien tuotteiden ja palveluiden rakentamiseksi käyttäjien vuorovaikutuksen, yleisön tyypin jne. perusteella. Tämä erityinen tarkoitus ei sisällä käyttäjäprofiilien ja tunnisteiden kehittämistä tai parantamista.

Erityisominaisuudet

Hyväksynnälläsi tarkkaa sijaintiasi (alle 500 metrin säteellä) voidaan käyttää tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

Hyväksynnälläsi tiettyjä laitettasi koskevia ominaisuuksia saatetaan pyytää ja käyttää erottamaan se muista laitteista (kuten asennetut fontit tai laajennukset, näyttösi resoluutio) tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

Hyväksymällä sallit tietojesi käsittelyn. Suostumuksesi koskee tätä palvelua, hyväksymättä jättäminen voi vaikuttaa asiakaskokemukseesi. Jotkut teknologiat saattavat perustella tietojen käsittelyä oikeutetulla edulla, voit vastustaa tätä tai muuttaa muita asetuksia klikkaamalla "Asetukset" linkkiä.

Tietosuoja