Kosminen kauhu, tuo eksistentiaalisesta nihilismistä vaikutteensa saanut kauhun alagenre, on H. P. Lovecraftin luoma konsepti, ja kirjailija on sittemmin saanut lukuisia jäljittelijöitä. Myös metallimusiikin puolella on imetty inspiraatiota Lovecraftin tuotannosta, etenkin kuuluisasta Cthulhu-myytoksesta. Ranskalainen The Great Old Ones on päättänyt työstää aihetta eksklusiivisesti ja nimittääkin täten musiikkiaan ”lovecraftian black metaliksi”.
Yhtyeen mahtipontisessa kaaoksessa ja hienosyisessä äänimaisemassa on paljon yhtymäkohtia Emperoriin, vaikka on tietysti selvää, että samalle tasolle ei koskaan ylletä.
Yrityksen puutteesta orkesteria ei voi kuitenkaan syyttää. Se on selvästi panostanut sävellyksiin ja dynamiikkaan, mikä tekee levystä varsin vaivattomasti nautittavan kokonaisuuden. Edes yli kymmenminuuttinen A Thousand Young ei tunnu sekuntiakaan liian pitkältä.
The Great Old Ones sekoittaa eeppiseen black metaliinsa taitavasti pehmeämpiä ambientsuvantoja ja välisoittoja, jotka antavat mahdollisuuden hengähtää ennen seuraavaa riffimyrskyä. Koskettimia on käytetty kautta linjan erinomaisen tyylikkäästi, juuri siten kuin tämänkaltaisessa musiikissa kuuluukin, eli tunnelmaa luovana lisämausteena.
Kehuista huolimatta Cosmicism ei nouse mitenkään tajunnanräjäyttäväksi kokemukseksi, onpahan vain kelpo levy. Tarttuvuutta ja koukkuja olisi ehkä tarvittu lisää.