Traagisesti loppuneen Lifeloverin jäämistöstä rakennettu Kall on ehtinyt olla kasassa jo kahdeksan vuotta. Tähän ajanjaksoon mahtuu useampi pienjulkaisu sekä turhankin kalsea nimikkoesikoinen (2014), joka ei herättänyt liikoja lupauksia uuden bändin tulevaisuudesta.
Tukholmalaisten toinen levy tuo sävellyksiin selkeästi enemmän groovea ja vapautuneisuutta, mitä yhtyeen musiikki on kieltämättä kaivannutkin. Homman tukipilarina pysyy edelleen black metalin ja melankolisen rockin usein toimivaksi havaittu sekoitus, joka tuotti täysosuman Lifeloverin vuonna 2008 julkaistulla Konkurs-albumilla.
Kall ei ole kuitenkaan Lifelover, sillä vaikka tyylinsä iskevät näennäisesti yhteen, fiilistelyyn ja jamitteluun taipuvainen Kall kuulostaa kovin erilaiselta kuin levoton ja tauottomassa ahdistuskierteessä rypenyt Lifelover. Brandin tunnelman ”letkeydestä” on paljolti kiittäminen Phil A. Cironen vapaana vaeltelevaa bassoa ja Sofia-nimisen muusikon saksofonia, jotka ovat albumilla merkittävässä osassa.
Brand on yhtenäinen kokonaisuus ja levynä parempi kuin edeltäjänsä, mutta yhtyeen todellinen liekki odottaa vielä syttymistä – mikäli se on koskaan syttyäkseen.