Suhtaudun lähtökohtaisesti varsin nihkeästi uudelleenjulkaisuihin saatikka cover-levyihin, joten lähtökohdat Onslaughtin uudelle julkaisulle eivät ole kaikkein otollisimmat. Ensimmäinen CD sisältää nääs uudelleen äänitettyjä biisejä bändi alkutaipaleelta ja toinen CD on sitten pyhitetty erinäisille cover-versioinneille. 22 kappaletta arveluttavaa materiaalia, huh huh. Tiukan äärellä.
Jaa, miksi? Yleensä nämä uudelleen äänitetyt versioinnit ovat mielestäni olleet lähinnä fanien rahastusta tai levy-yhtiöpykälien täyttöä, että pääsee eroon paskasta sopimuksesta. Coveroinnit taas ovat lähinnä epätoivoista suosion kalastelua, kun omat biisit eivät ison yleisön huomiota herätä.
Vaan eipä tämä nyt niin karmeaa ollutkaan. Tiukemmalla soitolla ja napakoilla soundeilla vanhoihin ralleihin on saatu tosiaan vähän uutta henkeä. Tässä vuosien varrella on unohtunut, kuinka punkkia itse asiassa herrojen ensimmäinen 1984 julkaistu Power From Hell olikaan ja kuinka kakkoslevy The Forcelta löytyy ihan ykkösluokan thrashriffiä. Kolmosalbumi In Search of Sanityllä taas viisikko yritti modernisoida linjaansa Metallican …And Justice For Allin suuntaan huonolla menestyksellä ja tässä huomaa, että toteutus on jotenkin lapsenomaisempaa, eli pikkaisen sitä kuuluisaa käppäosastoa, joka erotti sitten bändin niistä aikalaisistaan, jotka löivät läpi isosti.
Cover-osasto oli pääosiltaan ihan siedettävää, paikoin jopa nautittavaa. Vaivaannuttava osastoa oli Motörheadin Iron Fist sekä Killing Joken Wardance. Sen sijaan vaikkapa Dischargen A Look at Tomorrow ja The Exploitedin U.K. 82 toimivat alkuperäistä jopa sujuvammin tai siis ainakin selkeämmin. Yleensä ottaen muutkin lukuisat vanhan brittiläisen suttupunkin legendat ovat suht veikeän kuuloista näin selkeällä ja hevillä otteella vedettynä.
Vaikka ei tämä nyt mitään musiikillista ilotulitusta läheskään koko aikaa ollut, niin ihan hyvä muistutus taas itselleni siitä, että ennakkoasenteita on hyvä väliin ravistella. Onslaught oli Englannissa yksi kovimmista uuden aallon metallipioneereista, ja kunnia siitä heille. Muistettava on myös se, että he eivät ole vieläkään mennen talven lumia: Viisi vuotta sitten ilmestynyt Generation Antichrist oli sangen verevä veto veteraaneilta.
Ai niin, ne mielipiteet cover-levyjä ja uudelleenäänittelyjä kohtaan ehkä vähän lievenivät, mutta eivät muuttuneet.