Ähtärissä perustettu, sittemmin tamperelaistunut Ancient Hatred on Antikvlt-nimellä taiteilevan multi-instrumentalistin hengentuotos, joka soittaa toisella kokopitkällään yksinkertaisesti sanottuna melankolista black metalia.
Edeltävä havaintoni projektin musiikista on yhdessä Nodianin kanssa julkaistulta Skotos-splitiltä (2013), joka ei jättänyt sen ihmeempiä muistikuvia. Glorification of the End sen sijaan kuulostaa odotettua mielenkiintoisemmalta.
Albumin musiikki vaikuttaa huomattavasti elävämmältä kuin monella pystyyn kuolleella lajitoverillaan. Antikvlt hyödyntää musiikissaan monenlaisia elementtejä ja kappaleiden tunnelmatkin tuntuvat vaihtelevan sopivasti, joten hieman päälle 40-minuuttisen albumin kuuntelu ei käy missään vaiheessa kyllästyttämään.
Ancient Hatredin musiikissa on sooloprojekteille ominaista, hieman käppäistä bedroom black metal -tunnelmaa, mutta tässä tapauksessa pieni ajoittainen kankeus tuntuu vain kokonaisuuteen sopivalta.