Ysärin aggro-rapmetalli-hardcore-myllyttelijä palaa kuvioihin tekemään sitä, mitä teki ennenkin. Setäikäiset päätekijät Rey Oropeza (laulu) ja Rogelio Lozano (kitara) eivät ole laiskanpulskistuneet tai muuttaneet linjaansa erityisen pahasti, mutta toki vierineet vuodet kuuluvat, jos vertaa vaikkapa vuoden 1994 debyyttialbumiin. En liene ainoa, jolta vuoden 2014 One Blood -levy on mennyt ohi tutkan.
Downset ei ole tehnyt aiemminkaan erityisen tasalaatuisia albumeja, ja linja jatkuu Maintainillä. Seassa on pari oikein hyvää rallia, liuta mukiinmeneviä biisejä ja vähän kökköäkin. Avaukseksi bändi on valinnut levyn nimibiisin, joka on valikoiman kankeimmasta päästä. Downset on pääosin asialinjalla, mutta vastaavan ilmaisun riman viime levyillään korkeuksiin nostaneen Body Countin intensiteettiin tai terävyyteen se ei yllä millään osa-alueella.
Epäreilusta vertailusta huolimatta Downsetin toinen paluu on ihan mukiinmenevä. Pää alkaa nykiä jyräävän Wreck Itin, reippaan Hear Me Now’n tai raskaasti jyrnivän The Place to Ben kohdalla ihan luonnostaan, vaikka riehaantumiseen asti ei kiihottuisikaan. Asennettakin löytyy edelleen mukavasti.