Etsi
Jotkut fanit ovat tulleet johtopäätökseen, että Steve "Zetro" Souza sai potkut mentyään naimisiin.
Dark Troll Festivalin ex-järjestäjä tuomittiin raiskauksesta.
Taniwha löytyy perjantaina ilmestyvältä Te Rā -albumilta.
Kannattaa olla nopea, mikäli halajaa itselleen lippuja.
Lipunmyynti alkaa 28.3.
Yhtyeen tiedotteen mukaan ero tapahtui sovussa.
Kitaristilla on maine bändin rauhallisena riitojen sovittelijana, mutta myös Hammett osaa ottaa yhteen bänditoveriensa kanssa.
Kappaleen tematiikka pyörii ikuisen elämän ja sen tavoittelemisen ympärillä.
Yhden päivän liput tulevat myyntiin 31.3.
Goottimetalliyhtye tekee loppukesästä kuuden keikan paluukiertueen.
Mukana myös laulaja Esa Salmisen biisi biisiltä -kommentit.
Nimekäs tekijäkaarti kaipaa "rarea footagea" käytettäväksi projektiinsa.
Virallinen Voivod-videopeli tulossa.
Tuttu hahmo GN'R-basisti Duff McKaganin Loaded-yhtyeestä.
Julkaistu Infernossa 2/2025.
Callner ohjasi 80- ja 90-luvulla videoita lukuisille hittikappaleille.
Frank Ferrer ehti olla yhtyeessä 19 vuotta.
Myös Petja Turusen ex-puoliso tuomittiin pahoinpitelystä sakkoihin.
Yhtye nähdään loppuvuodesta myös Oulussa, Helsingissä ja Turussa.
Nyströmistä yhtye on jättänyt vanhan tuotantonsa liiaksi paitsioon.
A Dark & Graceful Wilderness tiivistää Nocturne-albumin yhteen kappaleeseen.
Ohjelma viimeistellään muutamalla ulkomaalaisvahvistuksella sekä kourallisella kotimaisia.
Martín Méndez nostaa kaikkein suurimmaksi innoittajakseen Jaco Pastoriuksen, vaikkei hänen soitostaan välttämättä heti huomaa.
Eron syyksi kerrotaan luovat erimielisyydet sekä aikataulukonfliktit.
Maidenin keikkojen täytyy olla laulajan mukaan sataprosenttisen aitoja.