Etsi
Julkaistu Infernossa 3/2025.
Night Verses on yhtyeen neljäs kokopitkä.
Kappale löytyy yhtyeen tulevalta Imperium Delirium -albumilta.
Bändi starttaa ensi viikolla Euroopan-kiertueen Stam1nan ja Beofre the Dawnin kanssa.
Alkumyrsky on kolmas single tulevalta levyltä.
Kappale on toinen singlelohkaisu tulevalta Skeletá-levyltä.
Jaossa kaksi kahden päivän lippupakettia kahdelle hengelle.
Edellisestä levystä on vierähtänyt jo viisi vuotta.
Braiding the Stories ilmestyy kesällä.
Captain Cock on toinen single tulevalta Fairytales of Filth -kokopitkältä.
Pitkäaikainen basisti Mike Leon jättää yhtyeen.
The Arsonist on äänitetty vanhan liiton tapaan.
Lipunmyynti käynnistyy 11.4.
Ennen skottiesiintyjää helsinkiläisyleisöä ruoskii Ceaseless Torment.
"Kai minun olisi pitänyt tietää paremmin, mutta olen sellainen tyyppi, joka mieluummin antaa toisen mahdollisuuden", toteaa Ken Susi viitaten laulaja Tim Lambesisin historiaan.
Yhtye saapuu kuun lopussa Suomeen.
Ellefson sanoo, ettei ollut henkisesti siinä kunnossa, että olisi kyennyt tarttumaan pestiin.
Orkesteri saapuu loppuvuodesta Suomeen uudistuneella kokoonpanollaan.
Tempaus toteutetaan yhteistyössä Punaisen Ristin kanssa.
Scars and Guitarsin haastattelemalla kitaristilla ei ollut hirveästi hyvää sanottavaa somesta ja tekoälystä.
Keikat järjestetään Hellsinki Metal Festivalin ja Bar Loosen yhteistyönä.
Illan avaa Dopelord.
Bonescraper on toinen sinkkulohkaisu Unatoned-kokopitkältä.
Yhtye kiertää keväällä Eurooppaa yhdessä Swallow the Sunin ja Stam1nan kanssa.
Esiintyjien päiväkohtainen jako myös julki.