Kotimaisten bändien paras ja huonoin puoli on siinä, että ne on mahdollista nähdä aina ja joka paikassa ja koko ajan. Joiltakin bändeiltä on nähnyt elämänsä aikana jopa kymmeniä keikkoja vähän kuin tahtomattaan.
Sitten on niitä tapauksia, kun sama bändi on kerta kaikkiaan pakko nähdä saman kiertueen aikana useamman kerran ja sitä varten järjestelee jopa reissuja, jotta ei missään tapauksessa missaa ainutkertaisia mahdollisuuksia.
Näin kävi nyt maaliskuussa Stam1nan kanssa.
Stam1na on siitä vekkuli bändi, että muutamat bändin levyt ovat itselleni huipputärkeitä, yhtye on tehnyt myös paljon oikein hyviä levyjä, ja yhdentoista albumin joukkoon mahtuu myös joitakin levytyksiä, joista en niin välitä. Siksi onkin täysin albumista kiinni, milloin olen erityisen kiinnostunut kokemaan Stam1nan livenä. Tämähän ei ole koskaan siitä kiinni, onko Stam1na kova live-bändi vai ei. Se on ollut aina maamme parhaita metallibändejä lavalla, jolloin onkin pitkälti esitettävästä ohjelmistosta kiinni, onko luvassa itselle hyvä vai aivan saatanan kova keikka.
Käväisin Stam1nan keikalla jo 12.3. Tampereen Olympia-korttelissa, missä tapahtui kaksi sattumusta.
Ensinnäkään en tiennyt ollenkaan, että bändi tulisi esittämään kevään keikoilla koko tuoreen Apnea-albuminsa kannesta kanteen. Tämä oli mielettömän hieno yllätys, koska olin jo lähiviikkoina todennut itselleni, että Apnea on mielestäni Stam1nan paras tai toiseksi paras levytys Taival-albumin (2018) rinnalla. Jo ennen kuin Olympia-korttelin -keikka oli koettu kokonaan, olin jo päättänyt, että Apnea on Stam1nan paras albumi. Bändin parhaan albumin kanssa kelpaa varmasti kiertää, ja samasta syystä päätin jo ennen keikan loppua, että haluan nähdä rundilta toisen keikan.
Toinen syy tälle oli Olympia-kortteli. Siis täyteen ahdettu, arkikeikastakin huolimatta täyteen pakattu Olympia-kortteli. Se ei nimittäin ole se helpoin keikkapaikka. Salin ovet ovat kuin pullonkauloja, heti ovien jälkeen tuleva baaritiski jonoineen tukkii saliin menoa entisestään ja jotenkin on aina tuntunut, että paikkaan myydään vähän liikaa lippuja. Oma Stam1na-kokemukseni Olympialla olikin katsoa keikka aulan portailta oviaukkojen läpi. Keikka oli silti kova!
Onneksi ei tarvinnut odottaa kuin viikko, niin Stam1na oli nähtävissä kotikaupungissani Hämeenlinnassa. Ja vieläpä Verkatehtaalla, jossa en ollut koskaan käynyt keikkoja katsomassa. Ja vieläpä Stoned Statues -bändin kera.
Verkatehdas oli kuin Olympia-korttelin vastakohta. Valtavan oloiset tilat, jättimäinen aula, useita baaritiskejä hyvillä sijainneilla, iso narikka, suuri sali, istumakatsomotkin, ja valitettavasti hieman liian vähän yleisöä. Tilanne oli siis ihan päinvastainen kuin viikkoa aiemmin. Nyt keikan sai katsoa väljässä yleisössä ihan lavan edustalta ja oikeastaan toivoi, että paikalla olisi ollut sata tai parisataa ihmistä enemmän, jotta tunnelma olisi ollut vieläkin tiukempi.
Stoned Statues julkaisee pian kolmannen albuminsa ja trion noustessa väljähkön hämeenlinnalaisyleisön eteen, tunnelma oli odottava. Ohjelmistoon kuului kovimpia paloja kahdelta ensimmäiseltä levyltä, mutta myös uusia, entistä progemman oloisia kappaleita. Stoned Statuesin soitto onkin taatun tiukkaa ihan minkä tahansa kokoisessa keikkapaikassa ja bändin musiikki on kuin itselleni räätälöityä, joten ainakin minä lämpesin keikan aikana kuten lämppärikeikan aikana kuuluukin. En malta odottaa bändin kolmatta levykäistä. Toivonkin vain, että bändi tohtii laajentaa ilmaisuaan paljonkin. Olen meinaan toisinaan haaveillut, että dynaaminen trio laajenisi vielä joskus synistillä, koska bändin musiikkiin sopisivat Rush-henkiset synaraidat erinomaisen hyvin, vaikka kaikki toimii näinkin.
Mutta se Stam1na, jota varten Hämeenlinnaan asti tuli lähdettyä reissuun.
Muutamia viikkoja sitten laitoin Threads-somepalveluun kyselyn, jossa pyysin kaikkia rankkaamaan kaikki Stam1nan albumit parhausjärjestykseen. Jokainen Stam1nan yhdestätoista albumista tuli mainituksi vähintään muutaman kerran. Se on aikamoinen saavutus 30-vuotiaalta bändiltä, joka on tehnyt 11 levyä. Stam1na ei ole jumissa vain yhden tai parin hitin tai suosituimman levyn tunnettavuudessa, vaan bändin fanikunta on niin perehtynyttä sen tuotantoon, että jokaiselle levylle löytyy kuulijansa ja bändin sanomia asioita ihan oikeasti kuunnellaan.
Koska Stam1na panostaa niin kovasti jokaiseen levyynsä, se voi myös hyvin soittaa koko uusimman levynsä keikalla.
Olympiassa tai Verkatehtaalla en ainakaan huomannut, että ketään olisi häirinnyt se, että Apnea-albumi kuultiin kokonaisuudessaan ja tämän jälkeen vastaava rimpsu vanhempia kappaleita, joiden niidenkin joukosta puuttui paljon sellaisia pahoja arkkitehteja ja muita hittejä, joita Stam1nan luulisi olevan pakotettu soittamaan joka kerta. Ei, Stam1nalta löytyy rohkeus soittaa sitä musiikkia, joka heitä itseään kiehtoo juuri nyt kaikkein eniten. Viime syksynä vedetty kahden ensimmäisen albumin materiaaliin keskittynyt kiertue oli varmasti hieman enemmän asiakaspalvelua, mutta nyt Apnean materiaalin parissa bändi tuntui olevan vielä enemmän läsnä ja nauttivan tekemisestään.
Jos se on hienoa, että bändin jokaiselle albumille löytyy faninsa, niin se vasta hienoa onkin, että jonkun mielestä bändin 11. albumi on bändin paras. Ja niin vain Apnea on nyt noussut omalla listallani Stam1nan piikkipaikalle.
Siksi Apnea-osuus molemmista keikoista oli molempien keikkojen kohokohta. Oli kyllä hauskaa kuulla Enkelinmurskainta ja Panzerfaustia pistämässä pitit pyörimään, mutta Apnean tummanpuhuva, progeileva ja pohdiskeleva metalli on Stam1naa parhaimmillaan. Ehkäpä juuri siksi bändi pystyikin soittamaan kympin keikat sekä täyteen pakatussa Olympiassa torstaina kuin vajaassa Verkatehtaan salissa perjantaina. Stam1na on parasta juuri nyt.
Teksti: Aki Nuopponen, kuvat Hämeenlinnan-keikalta: Jaana Martinkauppi
