Teksti: Vilho Rajala Kuvat: Mikko Pylkkö
Pakkahuoneella tarjoiltiin kovaa kotimaista metallia välipäivien viihteeksi. Children of Bodom sai lämppärikseen Medeian. Asetelma oli sikäli kiinnostava, että vaikka CoB on tehnyt seitsemän levyä, saavuttanut jumalattoman paljon ja painii aivan toisessa sarjassa kuin Medeia, sen jäsenten keski-ikä taitaa itse asiassa olla matalampi.
Tämän illan perusteella ei ollut epäselvyyttä siitä, kumpi bändeistä on nälkäisempi. Medeia latasi lavalta sellaisen tykistökeskityksen, että alta pois. Bändi on tämän vuoden kuluessa hionut livekuntonsa käsittämättömän kovaksi.
Medeia on lavalla äärimmäisen tuhovoimainen yhtye. Sen ruhjovat riffit eivät kysele, vaan käyvät armotta päälle. Toinen kitaristi Pekko Mörö on tuonut sointiin entisestään lisää painavuutta. Kun Pakkahuoneelle oli tällä kertaa loihdittu vieläpä selkeät ja murskaavat soundit, ei esityksestä voinut kuin nauttia. Soundipolitiikkaan vaikutti varmasti osaltaan myös Pakkiksen aivan hiljattain uusittu PA-laitteisto.
Kolmen vartin setti osoitti, että Medeialle on kertynyt jo kunnon nippu a-luokan biisejä. Hauskaa oli kuulla myös Antichristmas livenä, en ainakaan muista aiemmin kuulleeni.
Järjettömän tuhovoiman lisäksi kenties parasta bändissä on teeskentelemättömyys. Medeiassa ei ole mitään falskia, vaan bändi on vilpitön, aito ja rehellinen. Sen näkee ja aistii kaikesta.
Kun näin kovan luokan kotimaisia bändejä katselee livenä, tulee aina mieleen, että näitä koko maailman kannattaisi kuunnella. Toivoa sopii, että bändi pääsee alkavana vuonna näyttämään ulkomaillekin, mitä on oikeasti raskas ja tasokas metallimusiikki.
Keijo Niinimaa totesi jossain vaiheessa yleisölle, että ”tukekaa Children of Bodomia, ne tekee tätä työkseen, me vaan harrastellaan”. Harrastelijat vetivät kenties tällä haavaa pitemmän korren, muttei pääbändiäkään voi moittia.
CoB:n musiikki ei perustu tuhovoimaan vaan taituruuteen. Siinä lajissa bändi on maailman kirkkainta kärkeä. Medeian selkäsaunan jälkeen keikan startti tuntui kuitenkin väsyneeltä ja kankealta, ja otti monta biisiä, ennen kuin oikea vaihde alkoi löytyä.
Osasyy oli varmaan siinä, että keikan alussa rumpujen jyly tuntui peittävän kaiken muun alleen. Balanssi onneksi korjaantui hiljalleen.
Yksi esimerkki asetelmasta ammattilaiset–harrastelijat oli se, että Medeian aikana lavalla ei käynyt kukaan bändin ulkopuolinen, paitsi tietenkin Olli Ketola videokameran kanssa. CoB:n aikana lavalla seikkaili kaikennäköistä hanslankaria milloin korjaamassa rumpumikkiä, tuomassa uutta kitaraa, kiinnittämässä ständiin lisää plektroja tai tuomassa lisää juomista.
Keikka näytti parhaimmillaan sen, miksi Children of Bodom on saavuttanut nykyisen asemansa. On pakko äimistellä, miten noin huikeat soittosuoritukset irtoavat lähes yli-inhimillisen kevyesti ja virheettömästi. Fiiliksen puolesta esityksen tähtihetket olivat kuitenkin valitettavan harvassa.
Alexi Laiho on tietenkin kiistaton keulahahmo, mutta sittenkin bändi hyödyntää Roope Latvalan kykyjä soolo-osastolla yllättävän vähän. Toisaalta voi olla ihan hyvä ratkaisu keskittää enempi tiluttaminen Laiholle ja Janne Wirmanille.
CoB:ta kohtaan on tässä osoitteessa olemassa vaistomainen kunnioitus, jonka yhtye keikan loppua kohden myös lunasti. Seitsemän levyn katalogista kelpaa valikoida hittibiisejä veivattavaksi, ja ne kyllä sytyttävät yleisön, vaikka vähän säästöliekillä vetäisikin.
Medeia oli niin veret seisauttavan kova, että se väistämättä leikkasi Bodomin keikan tehoja. Tästä huolimatta uskon ja toivon, että CoB pystyy paljon parempaan, joten seuraavia keikkoja odotellessa.
