Charmikas pipopää Tom G. Warrior varastaa luonnollisesti suurimman huomion uuden yhtyeensä Triptykonin esillepanossa. Eparistera Daimones -esikoisen taustalta löytyy kuitenkin myös toinen tärkeä luova voima, Celtic Frostin livekokoonpanossakin vuodet 2007 ja 2008 soittanut V. Santura. Saksalainen kertoili Infernolle diplomaattisin sanankääntein roolistaan bändissä ja Eparistera Daimonesin synnyssä.
Teksti: Mikko Kuronen
Miten luonnehtisit Eparistera Daimonesin äänitysprosessia oman vastuualueesi kantilta? Pitikö kemia Tomin kanssa hyvin kutinsa studiossa?
– Levyn äänittäminen ja tuottaminen oli samanaikaisesti tavallaan aika helppoa ja erittäin työlästä. Kaikki sujui loppujen lopuksi hyvin, mutta paine oli valtava. Päätimme nauhoittaa levyn omassa studiossani (Woodshed) ja aluksi tarkoituksena oli hoitaa miksaus Monotheistinkin lopullisen miksauksen tehneen tyypin kanssa. Äänitysten edetessä päätimme kuitenkin hoitaa miksauksen omassa studiossani ja käyttää vain masterointiin ulkoista studiota. Minun tehtäväni oli pitää huolta kaikista teknisistä seikoista. Muistan hyvin kuinka Monotheistin tuotantopuoli ja soundi ällistytti minua fanina, kun kuulin levyn ensimmäisen kerran. Kolme vuotta myöhemmin istuinkin sitten omassa studiossani tuottamassa Tomin kanssa jatkoa Monotheistille. En olisi koskaan osannut kuvitella, että näin tapahtuisi. Voit kuvitella, kuinka paljon paineita laatuvaatimukset ja levyn tärkeys asettivat.
– Kemiat Tomin kanssa pelasivat erittäin hyvin. Uskoisin, että minusta ja Tomista on syntymässä todella hyvään yhteistyöhön pystyvä parivaljakko. Äänitimme levylle ensin ”perusraidat” eli rummut, komppikitarat ja basson, eikä niissä ollut minkäänlaisia pulmakohtia, sillä olimme sovittaneet kaiken treeneissä selkeäksi. Tämän perään pidimme pienen tauon, koska minun piti päätellä toisen bändini Dark Fortressin äänitykset. Sitten palasimme äänittämään lauluosuudet, kitaraharmoniat, soolot sun muut. Kitaraharmoniat ja soolot luotiin pitkälti studiossa, osa melko spontaanistikin. Nautin todella äänitysten inspiroivasta luonteesta.
Osaatko yksilöidä, missä levyn kitaraharmonioissa ja -sooloissa spontaanius tuli parhaiten esille?
– Yleensä biisit kasvavat äänittäessä. Laulunauhoituksia tehtäessä saa kokonaisvaltaisemman kuvan jokaisesta raidasta, mikä voi josku inspiroida ujuttamaan biiseihin jotain lisäjuttuja, esimerkiksi Abyss Within My Soulin kertosäkeen jälkeisen soolokitarakuvion. Meillä ei ollut mitään aikomusta lisätä riffiin liidikitaraa, mutta kun kuulin raskaan laulun, koin välittömästi tarpeelliseksi seurata sitä erittäin ”dramaattisen” kuuloisella kitaralla. Tom piti ideasta todella paljon.
– Myös The Prolongingin loppuosa sovitettiin studiossa. Meillä oli biisin perusriffi ja tiesimme, että halusimme loppuosan olevan todella eeppinen ja orkestraalinen siinä mielessä, että soolokitarat kehittyisivät askel askeleelta. Varsinaiset melodiat luotiin kuitenkin vasta studiossa. Sama pätee kaikkiin sooloihin. Tykkään yleisesti ottaen improvisoida sooloja taltioidakseni ”hetken taian”, mikä on mahdollista kun tekee hommia omassa studiossaan. Jos jonain päivänä ei oikein lähde, voi koittaa toisena päivänä uudestaan. Näin ei tosin tarvinnut nyt edes tehdä.
Tom on todennut, että Celtic Frostissa piti joskus tapella kuukausia kappaleiden yksittäisistä nuoteista, mikä on kaukana Triptykonin välittömämmistä toimintatavoista. Löytyykö Eparistera Daimonesilta musiikillisia ideoita, joista ette olisi olleet heti yhtä mieltä?
– Kuten totesin, tämän levyn luova tekoprosessi oli yhtä lailla hyvin vaikea ja helppo. Yksi helppoutta edesauttanut nautinnollinen fakta oli, että meillä ei ollut vakavia tappeluita luovissa kysymyksissä. Tietysti puhumme asioista joskus hyvinkin intohimoiseen sävyyn, mutta se on kaukana kamppailemisesta. Jokainen biisintekijä tarvitsee muilta bändin jäseniltä uskoa siihen, että kappaleista tulee hyviä.
– Kun kuulee treenitilassa biisin perusideat, niiden pohjalta ei saa koskaan lopullista kuvaa kappaleesta. Tarvitaan paljon mielikuvitusta, jotta kuulee millainen biisistä saattaisi lopulta muodosta. Ihmissikiönkään ultraäänikuvan perusteella ei voi sanoa, että tuleepa lapsesta ruma. Tom sai bändiltä luottamuksen ideoilleen ja todisti, että kaikista biiseistä myös tuli hienoja.
Triptykon on tietoisesti hyvin lähellä Celtic Frostin esittämää musiikkia. Sävelsit levylle kaksi kappaletta, In Shrouds Decayedin ja Descendantin. Olitko ollenkaan huolissasi, kuinka ne istuisivat yksiin Tomin hyvin tunnistettavan soitto- ja sävellystyylin kanssa?
– Kummankin kappaleen musiikki syntyi loppusyksystä 2008. Olin silloin hyvin masentunut ja synkät tunteet kulkeutuivat suoraan musiikkiin. Emme olleet vielä silloin alkaneet treenata koko bändin voimin enkä ollut silloin edes kuullut Tomin Triptykonille säveltämää uutta materiaalia. Minusta tuntui silti, että musiikkini voisi sopia tarkoitukseen. Olin luonut mielessäni kuvan siitä, miltä Triptykon voisi kuulostaa, mutta se oli toki pelkkä tuntemus. Pian tämän jälkeen aloimme treenata, ja Tomilla oli jo paljon kaikenlaisia biisejä ja ideoita. Pari viikkoa myöhemmin toin kaksi biisiäni treeneihin ja ne tuntuivat sopivan oikein hyvin Tomin käsityksiin Triptykonista.
– Täytyy myöntää, että olin hieman huolissani siitä, hyväksyisikö Tom kappaleeni, mutta hän arvostaa hyvin avoimesti kaikkien jäsenten luovaa panosta. Tomilla on tietysti hyvin vahva visio Triptykonista, ja luulen että hän halusi minut mukaan bändiin koska pystyn ymmärtämään ja jakamaan hänen visionsa.
– Tottahan se on, että Tomilla on erittäin uniikki säveltää ja soittaa musiikkia, mutta 60 Celtic Frostin kanssa soitettua keikkaa auttoivat omaksumaan tuon tyylin osaksi itseäni.
Missä Triptykon eroaa Celtic Frostista, jonka toiminnasta sait livekitaristin ominaisuudessa melko hyvän kuvan?
– Musiikillisesti Triptykon on erittäin lähellä Celtic Frostia, isoin ero löytyy bändien henkilökoostumuksesta. Tulin Celtic Frostiin suunnilleen vuosi ennen kuin kaikki romahti ja aika nopeasti liittymiseni jälkeen kävi selväksi, että ilmassa oli paljon jännitteitä. Tulin itse hyvin toimeen kaikkien kanssa, mutta lopulta ongelmat erityisesti Tomin ja Francon välillä kävivät ylitse pääsemättömiksi. Triptykon on uusi alku ja bändi, jonka jäsenet eivät toivottavasti koskaan asetu törmäyskurssille keskenään. Tavoitteemme on viedä eteenpäin Celtic Frostin musiikkitaiteen henkeä ja perintöä.
Celtic Frostin romahdus oli tietysti iso isku Tomille. Koitko missään määrin tarpeelliseksi yrittää tyynnyttää miehessä kytenyttä raivoa, turhautumista ja pettymystä vai pysyitkö tietoisesti poissa tulilinjalta?
– Minun ei ollut valitettavasti mahdollista vaikuttaa Celtic Frostin hajoamiseen millään lailla. Minulla oli hyvä suhde kaikkiin kolmeen jäseneen, käsittääkseni jokainen luotti minuun enkä koskaan käyttänyt sitä luottamusta väärin. Kaikki puhuivat minulle monista bändin ongelmista, joten kuulin erilaisia näkemyksiä ja mielipiteitä. Olen erittäin diplomaattinen ihminen ja yritin käyttää diplomatiaani pelastaakseni jotakin, mutten pystynyt siihen. Celtic Frostin ongelmat juonsivat juurensa kaukaa menneisyydestä, jolloin en ollut vielä edes tullut bändin livekitaristiksi.
– Pystyin auttamaan Tomia vain liittymällä Triptykoniin ja nostamalla uuden bändin jaloilleen niin nopeasti kuin mahdollista.
Tomin kanssa oli siinä mielessä erikoista jutella Eparistera Daimonesista, ettei hän hyväksynyt minkäänlaista levystä esitettyä kritiikkiä. Miten on oma laitasi, jäikö levylle kismittäviä virheitä, jotka haluaisit korjata?
– Emme lopettaneet työntekoa ennen kuin olimme saaneet aikaan juuri sellaisen levyn kuin halusimme. Kun toimii näin, ulkopuolinen kritiikki ei vaikuta tekemisen laatuun, koska sitä tietää itse mitä haluaa. Kritiikin suhteen on paljon haavoittuvaisempi silloin, kun tuntee syvällä sydämessään, että jotkut jutut jäivät puolivillaisiksi eivätkä toimi niin kuin niiden pitäisi. Tätä ei Eparistera Daimonesilla tapahtunut.
– Teen itseni hulluksi miettimällä äänikysymyksiä ja löydän aina juttuja, jotka voisi tehdä seuraavalla kerralla paremmin, mutta tämä on luultavasti oman henkilökohtaisen kehitykseni lähde. Olen hyvin ylpeä levystä. My Painkin on minusta äärimmäisen kaunis, surullinen ja koskettava musiikillinen esitys. Simone Vollenweiderin laulu on mahtavaa, ja levyllä on tärkeää olla rauhallisempiakin kohtia, jotta kontrastit kasvavat.
Lue Tom G Warriorin haastattelu uudesta Infernosta!