AC/DC-draamassa puhuu vihdoin Brian Johnson itse

19.04.2016

AC/DC:n laulajarintamauutisten juonenkäänteet ne vain jatkavat polveiluaan. Aivan hetki sitten bändi vihdoin julkisti Axl Rosen astuvan kuulo-ongelmaisen Brian Johnsonin saappaisiin mikin taakse. Lähes heti tämän uutisen kintereillä rock-media sai toisen pitkään odotetun lausunnon: Brian Johnsonin henkilökohtainen näkökulma koko surulliseen episodiin on nyt julki.

Lausunnossaan Johnson sanoo, että on ”murtunut” joutuessaan väistymään laulajan pallilta, mutta ettei kuitenkaan ole lopettanut AC/DC-uraansa. Mies aikoo edelleen hoitaa bändin studiovelvollisuudet, vaikka ilmeisesti kiertue-elämä on nyt hänen kohdallaan ohi.

– En ole luovuttaja ja haluan aina saattaa loppuun aloittamani hommat. Lääkärit kuitenkin tekivät minulle ja bänditovereilleni erittäin selväksi sen, että minulla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin keskeyttää lavaesiintymiset tällä kiertueella ja mahdollisesti myös sen jälkeen. Se oli urani synkin päivä.

Johnson kuvailee tiedotteessa pitkästi lääkärikäyntejään ja kuulo-ongelmiaan, jotka todella uhkaavat viedä miehen kuuloaistin kokonaan ja ovat sen lisäksi varsin tuskallisia. Tekstistä paistaa kirkkaasti läpi se, ettei tätä päätöstä olisi tehty, ellei kyseessä olisi vakava asia.

– Olen henkilökohtaisesti murtunut tämän asian takia enemmän kuin kukaan pystyy kuvittelemaan. Tämänhetkinen tunnetilani on pahempi kuin mikään, mitä olen koskaan elämässäni kokenut. AC/DC:n jäsenenä oleminen, levyjen teko ja esiintyminen miljoonille omistautuneille faneille viimeisen 36 vuoden ajan on ollut elämäntehtäväni. En osaa kuvitella jatkavani ilman, että se olisi osa elämääni, mutta toistaiseksi minulle ei ole vaihtoehtoa.

– Ainoa varma asia tässä on se, että tulen aina olemaan osa AC/DC:tä jokaisella keikalla, jos en fyysisesti, niin henkisesti.

Pitkän lausunnon voi lukea kokonaisuudessaan Loudwiren sivuilta.

Tarvitsemme suostumuksesi tarjotaksemme personoitua palvelua

Palvelu ja sen kolmannen osapuolen toimittajat (78 kappaletta) keräävät henkilötietoja (esim. IP-osoite tai laitetunniste) käyttäen evästeitä ja muita teknisiä keinoja tietojen tallentamiseen ja lukemiseen laitteellasi tarjotakseen sinulle tarkoituksenmukaisia mainoksia ja parhaan mahdollisen asiakaskokemuksen.

Palvelu ja sen kumppanit tarvitsevat suostumuksesi seuraaviin:

Tarkoitukset

Evästeet, laitteet tai vastaavat verkkotunnisteet (esimerkiksi kirjautumisperusteiset tunnisteet, satunnaisesti määritetyt tunnisteet, verkkopohjaiset tunnisteet) sekä muut tiedot (esimerkiksi selaimen tyyppi ja tiedot, kieli, näytön koko, tuetut tekniikat jne.) voidaan tallentaa laitteellesi tai lukea laitteellasi laitteen tunnistamiseksi joka kerta, kun se muodostaa yhteyden sovellukseen tai verkkosivustoon yhdessä tai useammassa tässä esitetyssä tarkoituksessa.

Mainonta ja sisältö voidaan yksilöidä profiilin perusteella. Toimintaasi tässä palvelussa voidaan käyttää sinua koskevan profiilin luomiseen tai parantamiseen yksilöityä mainontaa tai sisältöä varten. Mainosten ja sisällön tehokkuutta voidaan mitata. Raportit voidaan luoda oman ja muiden toiminnan perusteella.

Tiedot toiminnastasi tässä palvelussa, kuten vuorovaikutuksestasi mainosten tai sisällön kanssa, voivat olla erittäin hyödyllisiä tuotteiden ja palveluiden parantamiseksi ja uusien tuotteiden ja palveluiden rakentamiseksi käyttäjien vuorovaikutuksen, yleisön tyypin jne. perusteella. Tämä erityinen tarkoitus ei sisällä käyttäjäprofiilien ja tunnisteiden kehittämistä tai parantamista.

Erityisominaisuudet

Hyväksynnälläsi tarkkaa sijaintiasi (alle 500 metrin säteellä) voidaan käyttää tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

Hyväksynnälläsi tiettyjä laitettasi koskevia ominaisuuksia saatetaan pyytää ja käyttää erottamaan se muista laitteista (kuten asennetut fontit tai laajennukset, näyttösi resoluutio) tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

Hyväksymällä sallit tietojesi käsittelyn. Suostumuksesi koskee tätä palvelua, hyväksymättä jättäminen voi vaikuttaa asiakaskokemukseesi. Jotkut teknologiat saattavat perustella tietojen käsittelyä oikeutetulla edulla, voit vastustaa tätä tai muuttaa muita asetuksia klikkaamalla "Asetukset" linkkiä.

Tietosuoja