Ei kai nyt suomalainen kitaristi voi päästä soittamaan amerikkalaiseen thrash metal -legendabändiin? Teemu Mäntysaari on toista mieltä. Hän on ollut Megadethin kitaristi nyt muutaman vuoden ajan.
Ajatus tuntuu yhä uskomattomalta, vaikka teemme juuri haastattelua Mäntysaaren kanssa. Tämä 39-vuotias, aiemmin Smackboundissa ja Wintersunissa soittanut kitaristi on nyt työpaikassa, josta moni voi vain haaveilla.
Eikä kyse ole vain työpaikasta. Jo nopea keskustelu Mäntysaaren kanssa osoittaa, että Megadeth on tällä hetkellä Bändi isolla B-kirjaimella. Mäntysaari ehti muutaman vuoden aikana kokea paljon Megadethin kanssa kiertäessään, mutta tämä oli vasta alkua: Takana on jo kokonaisen Megadeth-albumin tekeminen.
Nyt Mäntysaari pääsee kertomaan, miten hän sai paikan Dave Mustainen ja koko muun Megadethin rinnalla, millaista oli tehdä tällä koplalla albumia ja miten paljon hän pääsikään vaikuttamaan Megadethin viimeiseksi albumiksi mainostetun levytyksen kappaleisiin? Mäntysaarella on kuin onkin tarina jos toinenkin kerrottavanaan.
Niin, ja millainen kaveri se paljon puhuttu Dave Mustaine nyt oikeasti on bändikaverina ja johtajana?
Mukava pikku pesti
Mäntysaari on taatusti saanut kertoa jo muutaman kerran tarinan siitä, miten hän pääsi Megadethin remmiin, mutta jotta asia ei jäisi yhtään epäselväksi, saa hän nyt kertoa nämä käänteet ainakin vielä kerran.
– Sehän tuli aika puskista vuoden 2023 festarikesän keskellä, kun oltiin Smackboundin kanssa soittamassa keikkoja ja se taisi olla Tuska-keikan aikoihin, kun (Megadethin ex-kitaristi) Kiko Loureiro laittoi viestiä, Mäntysaari aloittaa.
– Kiko uteli, voisiko saada puhelinnumeroni, koska haluaisi soittaa. Arvelin, että asiahan on jotain kitaratekniikkaan liittyvää ja että Kiko haluaa varmasti jutella jostain plegutekniikasta tai vastaavasta. Meni muutama päivä ennen kuin saatiin yhteydet kuntoon, mutta sitten ilmenikin aikalailla heti, että Kikolla oli ihan muuta asiaa.
– Heti ensimmäisessä puhelussa Kiko selitti, että hänen pitäisi päästä olemaan enemmän kotona lasten kanssa. Kiko tuumasi, että tulevalle USA-rundille tarvittaisiin ainakin puolen kiertueen ajaksi tuuraaja, ja hän voisi sitten tehdä toisen puolikkaan. Heillä oli kuulemma lista mahdollisia kavereita tähän pestiin.
Tässä vaiheessa Mäntysaari sai tehtäväkseen lähettää Megadethille muutamia soittovideoita. Vähemmän yllättäen videoissa tuli soittaa Megadethin kappaleita. Mäntysaari lähetti heti yhden kappaleen, ja seuraavana päivänä toisen.
– Muutaman päivän päästä olin Daven (Mustaine) kanssa juttelemassa, mihin sain noin kahden minuutin varoajan, joten sitäkään ei ehtinyt kauheasti stressaamaan. Oli oikein mukavat ja leppoisat juttelut!
– Dave oli ehtinyt katsoa nuo videoni ja oli oikein positiivisin mielin. Siitä jäi niin hyvät fiilikset, että pian tuon jälkeen kävin katsomassa Megadethin keikan Wackenissa ja tapasin bändin ja heidän henkilökuntaa. Pääsin jopa soittamaan hetken bändin kanssa soundcheckissä! Koko tämän ajan oli vielä epävarmaa, että tarvitaanko minua oikeasti.
– Viikkoa ennen rundin alkua viisumi varmistui ja sitten oli lähdettävä. Ensimmäisen tuurausrundin jälkeen tuntui, että kaikki meni nappiin. Aika pian sen jälkeen Dave kertoi Kikon tilanteesta enemmän ja ehdotti, että olisi parempi jatkaa kimpassa tästä eteenpäin. Voin sanoa, että tuollaisessa tilanteessa en laittanut lainkaan vastaan.
Keikkakokemusta Mäntysaarella on vaikka miten monen orkesterin riveissä, mutta bändit ovat tietysti keskenään erilaisia. Megadethin kaltaisen, jopa suoranaisen koneiston matkaan lähteminen olikin ihan omanlaisensa juttu.
– Kyllä jokaisessa bändissä on oma kemiansa ja tapansa soittaa yhteen lavalla, Mäntysaari vahvistaa.
– Megadethin muottiin sujahdin kuitenkin aika luontevasti! Sain hyvät johdatukset Kikolta, kun kävin kylässä hänen kotonaan. Kiko näytti riffinpätkiä ja piirteli lavakarttaa, että tässä kappaleessa Dave tapaa kulkea tähän suuntaan ja siihen ei kannata mennä tielle, ja sellaisia yksityiskohtia. En siis todellakaan joutunut kylmiltään lavalle.
– Heti kun koesoitot olivat ohi ja Dave oli sanonut, että ”oot mun tyyppi”, alettiin käydä biisejä enemmän yhdessä läpi. Taisin laittaa kaikista tuolloisen settilistan biiseistä Davelle soittovideon ja Dave kommentoi, että tässä kohtaa voisi ehkä plektra mennä tähän suuntaan tai että tässä on erilainen sormitus. Nämä vinkit olivat todella arvokkaita.
Erilaisia visionäärejä
Näin mukavat askelmerkit kuulostavat hyvältä, ja jopa yllättäviltä. Ei kuitenkaan unohdeta sitä, että vaikka ajatus Megadethissä soittamisesta on yksinkertaisesti aivan sairaan siistiä, on kolikolla toinenkin puoli.
Megadethin riveissä on riittänyt vaihtuvuutta, ja onpa Dave Mustainellakin aivan tietynlainen maine.
– Oli todella tärkeää, että kommunikaatio oli alusta alkaen suoraa. Yllätyin kyllä itsekin siitä, miten maanläheisesti kaikki sujui, eivätkä koesoitotkaan menneet minkään kymmenen manageriportaan läpi, Mäntysaari sanoo.
– Kyllä siinä oli vähän tuuriakin matkassa, että henkilökemiat klikkasivat samantien. Ollaan ystävystytty todella nopeassa ajassa ja hengaillaan rundeilla koko ajan yhdessä. Luulenpa että asiaan vaikuttaa myös se, että Davellakin alkaa olla jo ikää. Kyllä se maine, mikä hänelläkin on, on peräisin aika monen vuoden tai vuosikymmenen takaa.
– Davehan on todella lämminhenkinen ja fiksu kaveri, joka ottaa muut huomioon. Vaativa pomo, tottakai, mutta myös reilu. Siksi luulen, tai oikeastaan tiedän, että Megadethin jäsenten vaihtumisessa on ihan yhtä monta tarinaa kuin on ollut jäseniäkin, eikä tämä ole ihme, kun bändi on kuitenkin painellut menemään jo yli 40 vuoden ajan.
On olemassa bändejä, jotka tekevät kaiken yhdessä. Ja on myös olemassa bändejä, jolla on yksi tietty kippari. Heitä sanotaan toisinaan myös visionääreiksi. Toisinaan nämä hahmot haluavat pitää paljon lankoja omissa käsissään.
Mäntysaari on työskennellyt ainakin kahden visionäärin kanssa, jotka ovat keskenään täysin erilaisia hahmoja. Wintersunissa Mäenpää työskenteli Jari Mäenpään kanssa, ja nyt tietenkin Dave Mustainen.
– Kummatkin ovat todella määrätietoisia sen vision suhteen, mitä he musiikiltaan haluavat, Mäntysaari aloittaa.
– Davella on tietysti paljon enemmän kokemusta. Dave tietää vielä tarkemmin, miten päästä siihen omaan visioon. Siihen omaan visioon kuuluu tietysti periksiantamattomuus, ja tietynlaista kontrollia. Sekä Dave että Jari ottavat vastaan paljon ideoita muilta, mutta se on hyvin erilaista, millä tavalla tämä oikeasti tapahtuu.
– Isoin ero on ehkäpä se, että Jari niin perehtynyt miksaukseen ja masterointiin ja valokuvaukseen ja levykansien editointiin, ja haluaa pitää niin paljon omissa käsissään asioita. Dave taas on vuosien varrella oppinut keräämään ympärilleen ne oikeat henkilöt hoitamaan ne tietyt asiat, ja saa täten itse keskittyä paljon enemmän musiikkiin.
Megakuoloon syventymässä
Mäntysaari palaa kaiken alkuun: Siihen hetkeen, kun Megadeth kantautui hänen korviinsa ensimmäisen kerran.
– Muistan oikein hyvin, kun kuulin parhaan kaverin luona Cryptic Writings-albumin (1997) ehkä vuonna 1999, ja sehän oli tietenkin pakko kopioida heti minidiscille, Mäntysaari muistelee kaukaisen tuntuista 90-lukua.
– Samoihin aikoihin kitaransoittoni oli ihan alkutekijöissään, mutta kyllä niitä Megadeth-riffejä halusi kovasti kokeilla heti tuolloin. Tunnistin heti, että niissä riffeissä on jotain ihan erilaista. Ne riffit olivat paljon kiemuraisempia kuin mitä olin aiemmin kuullut. She-Wolf ja A Secret Place jäivät päällimmäisinä tuolta ajalta mieleen.
– Vuosien saatossa tuli kahlattua läpi sieltä täältä biisejä kautta Megadethin tuotannon, ja varsinkin soitto-oppilaiden kanssa niihin sai aina kimpassa tutustua. Valitettavasti kokonaisia biisejä en ollut koskaan edes kitaratunneilla opiskellut, mutta olisi ehkä kannattanut, koska se olisi tehnyt tämän Megadeth-pestini aika paljon helpommaksi!
Megadeth todellakin erottuu monien speed- ja thrash-metal bändien joukosta. Vaikka verrattaisiin vain niin sanottua Bay Arean Big Fouria, on Megadethissa ihan omaa kulmikkuuttaan Metallicaan, Slayeriin ja Anthraxiin verrattuna.
– Yksi erottava tekijä on Mustainen rytmitaju, jossa on paljon tietynlaista groovea ja vastakkainasetteluja. Siellä on yhtälailla tiukkuutta ja svengiä, ja jopa jazzmaisuutta, Mäntysaari pohtii miettiessään Mustainen sävellyskynää.
– Esimerkiksi R’n’B on ollut Davelle kova vaikuttaja nuoruudessa, joten sieltä on tullut Megadethiin paljon kaikkea, ja tämän täydensi sekin, että varsinkin bändin alkupään levyillä monet muusikotkin olivat enemmän jazz-taustaisia.
– Davella on myös ihan omanlainen pikkaustyylinsä. Dave tykkää paljon pikata ylöspäin sellaisia juttuja, mitkä monet pikkaisi alaspäin. Monissa Daven riffeissä saattaa olla jokin kohta, jossa pikataan tiukasti alaspäin ja toinen kohta, jossa on todella svengaavaa eestaas pikkausta, mikä ei välttämättä tule mieleen, kun niitä riffejä kuuntelee.
Mäntysaari huomauttaa, että Mustainen kappaleissa on aina paljon todella pieniä, ja merkittäviä yksityiskohtia. Tämä kuuluu myös siinä, miten erilaista jälkeä bändin eri kitaristit ovat saaneet aikaan vuosikymmenten kuluessa.
– Ne riffien vaihdokset, kaikki rumpufillit ja se miten basso soi kitaran kanssa… Mikään siellä ei tapahdu sattumalta, eikä Megadethin kappaleissa ole oikein mitään tehty vähän sinne päin, mikä on aika siistiä tällaisessa musassa.
– Olen sanonut aiemmin, että Jeff Youngin (Megadethissa 1987-1989) ja Chris Polandin (Megadethissa 1984-1987) soolot olivat todella haastavia. Ne on äänitetty levyille sellaisina aikoina, kun studioaikaa ei ollut niin paljon, sooloja ei ole juurikaan hinkattu ja live-tallenteissakin ne oli improvisoitu ihan eri tavalla.
– Kikon soolot taas ovat paljon teknisempiä, mutta ne on soitettu levyille niin huolella, että niistä kuulee ihan selkeästi, mikä ajatus, mitkä nuotit ja mikä rytmi niissä on. Ja toisaalta Marty Friedmanin sooloissa on täysin erilaista ilmaisua. Kiko ja Marty ovat lähimpänä sitä, mitä oma soittoni on, joten heidän soolojaan oli helpompia lähestyä.
Elävää jamittelua
Useampien rundien jälkeen Mäntysaarella oli edessä seuraava tosipaikka: Albumin tekeminen Megadethin kanssa.
Kiko Loureiro ei palannut Megadethin riveihin, Mäntysaaresta tuli täysipäiväinen jäsen ja seuraava jännittävä vaihe olikin se, kun tuore Megadeth-kitaristi pääsi alusta alkaen oikeasti osallistumaan albumin säveltämiseen.
– Biisejä tehtiin paljon niin, että me jammattiin studiossa. Meillä oli iso halli, johon oli kasattu meidän äänitys-setuppi yhteen nurkkaan ja toisessa nurkassa oli live-kamat, eli siellä olisi voinut soittaa vaikka keikan, Mäntysaari kertoo.
– Dave oli todella kannustava sen suhteen, että kaikki toisivat sessioihin omia ideoitaan. Kuunneltiin kaikki ideat ja parhaat jutut päätyivät levylle riippumatta siitä, kuka sen oli keksinyt.
– Moni biisi syntyi siitä, että lähdettiin yhdessä soittamaan, tuottaja tallenteli soittoa ja huomioi sitten, kun jammailusta syntyi hyvän kuuloinen riffi. Albumille päätyi paljon koko bändin keskistä improvisointia ja jamittelua. Me haluttiin ehdottomasti, että tämä meininki välittyy ihan loppuun asti levylle.
Mäntysaari sanoo, että häneltä alkoi syntyä megadethmaisia ideoita heti, kun hän alkoi soittaa keikkoja bändissä.
– Siinä alkoi nopeasti pulputa mieleen kaikenlaisia riffejä, jotka pistin jemmaan ihan sillä ajatuksella, että tämä voisi hyvinkin toimia tulevalla albumilla, jos sellaista pääsee vielä tekemään.
– Olihan se hauskaa, kun pestin vakiinnuttua Dave huikkasi samantien, että nyt kannattaa muuten alkaa laittaa riffejä ja sooloja ja ideoita talteen, koska kyllä tässä ollaan pian levynteossa. Edes tuo ei aiheuttanut sellaista painetta, että nyt on pakko tehdä jotain, koska Megadethissa soittaminen itsessään innosti tekemään koko ajan lisää juttuja.
– Dave kuvaili muutamaan otteeseen, millaisia ideoita kaipaisi levylle ja saattoi sanoa, ettei kannata tehdä ihan liian progea tai liian sitä tai tätä. Me jopa kuunneltiin yhdessä koko Megadethin tuotanto läpi ja tehtiin muistiinpanoja. Dave kertoi, miten kukin biisi oli syntynyt ja avasi sanoituksia. Siitäkin syntyi paljon inspistä uuden kaman säveltämiseen.
Heti kun tuore Megadeth-nimikkoalbumi lähtee soimaan, kiinnittää kuulija jopa ennen biisejä, riffejä ja sooloa huomiota siihen, miltä levy soundaa: Albumin energia on sellainen kuin levy olisi äänitetty livenä.
– Me haettiin levylle bändisoittosoundia, koska oltiin soitettu kimpassa jo hyvän aikaa ja me kaikki pidettiin siitä, miltä me soundataan yhdessä. Logistisista syistä äänitettiin rummut erikseen Losissa, mutta kaikki muu tehtiin kimpassa.
Mäntysaari arvelee, etteivät asiat ole aina Megadethissä menneet tällä tavalla. Bändin historiaan kuuluu erilaisia kokoonpanoja ja kemioita, ja toisinaan Mustaine on tuonut pöytään valmiit kappaleet soitettavaksi tietyllä tavalla.
– Jos oikein ymmärsin, niin Megadethilla on ollut joskus sellainenkin soppari levy-yhtiön kanssa, johon on kuulunut pykälä, jonka mukaan tietty prosentti julkaistavista albumeista on pitänyt olla Daven säveltämää materiaalia.
– Vaikka tunnelma oli avoin, niin olin silti varautunut siihen, että ehkä yksi kymmenestä omasta ideasta menee läpi, mutta siitä isosta määrästä omia juttuja päätyikin melkein puolet albumille. Se oli tosi positiivista kaikin puolin!
Ihan erityistä hehkuttelua Mäntysaarelta saa Made to Kill -kappale, jossa bändin jokaisella jäsenellä on krediitit biisin säveltäjänä. Tämä ole vain kosmeettista, vaan kaikki vaikuttivat lopputulemaan isosti.
– Soitettiin Daven kanssa kahdella akustisella kitaralla ja mietittiin, että miten nämä sovitukset voisi ratkaista. James (Lomenzo) heitti bassoideoita ja jopa Dirk (Verbeuren) teki kitarariffejä, mies kun soittaa myös kitaraa.
– Monet kappaleet syntyivät pallotellen Daven kanssa jomman kumman idean pohjalta ja niitä ideoita yhdessä jamittelemalla. Materiaalia oli jopa niin paljon, että niitä jäi ihan ylikin albumilta. Nyt kun katsoo levyn biisilistaa, niin siellä on melkein kaikissa kappaleissa melkein kaikkien nimet, joten kyllä tämä on täysin bändialbumi.
Viimeisiä ja ensimmäisiä
Nimikkoalbumin on sanottu olevan Megadethin viimeinen. Mustaine on vedonnut terveyteensä ja sanonut, että tulevien kiertueiden jälkeen Megadeth saapuu tiensä päähän. Megadethin tapauksessa tämä vaikuttaa todellisuudelta.
Megadeth-albumin viimeinen kappale onkin nimeltään The Last Note.
– Siitä tuli juuri siihen paikkaan sopiva, melankolinen ja jopa toteavan lopullinen fiilis, Mäntysaari kuvailee.
– Dave kirjoitti kappaleeseen todella hyvät sanat. Ne sanat syntyivät sessioiden loppupuolella. Akustinen kohta, johon kappale loppuu, oli yksi ensimmäisistä ideoista joita heitin Davelle. Alunperin sen oli tarkoitus olla akustinen intro, sitten tuumittiin että siitä tulisi intro ja outro, mutta lopulta päädyimme tekemään siitä outron.
– Myös laulut ja puheosuudet kappaleessa ovat aika monitulkintaisia, mutta kyllähän siinä on jäähyväisten tuntua.
Mäntysaari naurahtaa, ettei Mustaine tyrmännyt kuin muutamia liian progeja ja teknisiä biisi-ideoita, mutta päinvastaisesti albumille päätyi paljon sellaisia ideoita, joihin Mäntysaari itsekin oli todella tyytyväinen.
– Sinkkuna julkaistut Tipping Point, I Don’t Care ja Let There Be Shred ovatsellaisia, joista huomasin pitäväni kitarafanina kaikkien yksityiskohtien ansiosta. Kyllä siinä pukkasi hyvä fiilis, että minähän olen ollut tekemässä näitä!
– I Am Warissa haettiin vahvaa kasarivibaa ja katsottiin paljon 80-lukulaisia musavideoita ja elokuvia. Jokaisesta kappaleesta voi löytää jonkin tällaisen kulman, jossa katsotaan joko ihan johonkin tiettyyn juttuun maailmassa tai ihmisessä, tai sitten katsotaan hieman olan yli Megadethin historiaan ja kaikkeen siihen, mitä tämä bändi on.
Mainitsematta ei voi tietenkään jättää albumin bonus-kappaletta, joka ei ole enempää tai vähempää kuin Ride the Lightning: Metallican kakkosalbumin nimikkokappale, joka on isosti Mustainen kirjoittama sävellys.
– Jälkeenpäin näin otsikoita, joissa Dave kertoi, että olisi halunnut tehdä tämän jo aiemmin, mutta syystä tai toisesta se ei ole onnistunut aiemmilla kokoonpanoilla, Mäntysaari alustelee bonuksen päätymistä albumille juuri nyt.
– Hetken mietittiin, että mikä kappale se voisi olla, ja lopulta Ride the Lightning vaikutti parhaalta. Haettiin siihen vielä enemmän live-soittoa kuin muulla albumilla. Otettiin tosi pitkiä ottoja ja tehtiin ihan minimaalinen määrä editointia.
– Dave yritti muistella, millaisia alkuperäiset sormitusideat oli ja mukana oli yksi spider-riffi, jota Metallican versiossa ei ole, ja se laitettiin tähän versioon mukaan. Nostettiin myös tempoa. Homma lähti sen verran laukalle, että soolokohdista meinattiin tehdä vielä pidempi, mutta palattiin takaisin alkuperäiseen, ytimekkäämpään ilmaisuun.
– Haluttiin tehdä toisaalta kunnioitus Metallicaa kohtaan, mutta myös kunnioitusta Daven alkuperäiselle idealle.
Loppu?
Kaikki tämä tuntuu todella lopulliselta. Viimeinen albumi. Viimeiset kappaleet. Viimeinen tribuutti Metallica-juurille. Ja seuraavaksi edessä ovat viimeiset kiertueet, ja jopa viimeiset vierailut monissa keikkapaikoissa ja maissa.
– Alettiin puhua Megadethin loppusuorasta vasta ihan levynteon loppuvaiheessa, Mäntysaari paljastaa.
– Vielä ei ole tullut haikeaa fiilistä, koska koko tämä vuosi rundataan tämän levyn promoamiseksi. Jäähyväisrundiakin jatkuu ainakin vuosi tai pari, koska yritetään päästä soittamaan joka paikkaan vähintään kerran, jopa kaksi.
– En ole itse päässyt vielä käymään Australiassa tai Aasiassa Megadethin kanssa, joten niitä odotan paljon. Samoin Etelä-Amerikkaan palaaminen tulee olemaan mieletöntä, koska luulen että siellä on jopa tavallista villimpi meno.
Megadethin kokoluokan bändissä soittamiseen voi valmistautua monella tavalla, mutta ihan kaikkiin asioihin ei voi kukaan varautua. Tällaisen matkan varrelle mahtuu yllätyksiä, joista kukaan ei voi edes varoitella.
– Kyllä se Etelä-Amerikan fanikulttuuri ja fanaattisuus oli jotain vielä enemmän kuin kuvittelin! Mäntysaari naurahtaa.
– Siellä oli oikeasti porukkaa lentokentällä vastassa ja he seurasivat bändiä kaikkialle. Hotellilta piti lähteä takaovesta salaa ja tuntui kuin olisi soittanut The Beatlesissa Beatlemanian aikaan. Sellaista se hullaantuminen oli!
– Meno on siis aika erilaista kuin Suomessa, missä ei fanit eivät meinaa kehdata olla vaivaksi muusikon nähdessään ja jopa Meet & Greet -tyyppisissä tapahtumissa saattaa tunnelma olla hieman varautunut.
– Onhan se nyt ihan mieletöntä, kun Etelä-Amerikassa kaikki kitarariffit ja -soolotkin lauletaan keikalla mukana.
Loppu on vielä kaukana horisontissa, ja juuri nyt Mäntysaari aikoo keskittyä nauttimaan hetkestä.
– Me halutaan nyt nauttia näistä viimeisistä rundeista ja lopulta viimeisistä keikoista ihan täysillä.
– Itselle tämä on ihan eri tavalla ainutlaatuinen kokemus, koska ei sitä ihan joka päivä pääse soittamaan Megadethin kaltaisessa bändiss. Nyt kun saa olla vielä osa bändin tällaista lukua, niin jo se itsessään on jotain unohtumatonta.
———————————————
Tämä on viimeinen Infernoon kirjoittamani haastattelu. Kiitos kaikille lukijoille niistä 16 vuodesta, joiden aikana sain kokea uskomattomia asioita Infernoon kirjoittaessani. Kaikki tämä ei olisi ollut mahdollista ilman teitä, arvon lukijat. Nähdään jatkossakin Soundin merkeissä, ja muissa seikkailuissa!
Kiittäen, Aki Nuopponen