”Black metal on Saatanan musiikkia, enkä näe parempaa välikappaletta levittää sanomaamme” – haastattelussa Korgonthurus

Kotimaisella black metal -kentällä pyöreät kaksikymmentä vuotta toiminut Korgonthurus tekee uudella levyllään katsauksen menneeseen.

03.07.2020

Kolmas albuminne Kuolleestasyntynyt palaa lehdistötiedotteen mukaan bändin alkuaikojen linjoille, minkä voi aistia myös itse musiikista. Miksi juurillenne palaaminen oli tärkeää juuri nyt? 

– Ei niinkään tärkeää, vaan sattumaa, rumpali Kryth, toinen alkuperäisjäsenistä, avaa. 

– Kun aloimme säveltää uusia kappaleita Vuohen siunauksen [2016] jälkeen, huomasimme, että ulosanti oli aiempaa rumempaa ja rokkaavampaa. Teimme kaksi kappaletta, jotka eivät kuitenkaan päässeet Kuolleestasyntyneelle asti. Myös pari muuta kappaletta jätettiin pois, koska halusimme saada kokoon vahvimman mahdollisen albumin. Viimeisenä pudonnut kappale näytti meille tien, miltä seuraava levy tulee kuulostamaan, ja olemme jatkaneet sen viitoittamalla linjalla. 

Sitten edellisen levyn bändi on kutistunut kvintetistä kvartetiksi. Mukaan on tullut hiljattain myös uusi kitaristi, suhteellisen tuntemattomassa Necrodiumissa death metalia soittava Insanis Xul. Oliko muutoksilla mitään vaikutusta sävellysprosessiin? 

– Ei ollut. Myös Vuohen siunauksen pohjat sävellettiin kahdestaan Corvusin [kitara ja laulu] kanssa. Ainoa ero Vuohen siunauksen ja Kuolleestasyntyneen välillä on Saturnusin liidikitarat, jotka hän sävelsi itse valmiiden biisipohjien päälle, mutta muuten kappaleet ovat edelleen Corvusin ja minun käsialaa. Seuraavalle levylle toivomme Insanis Xulilta ja Incisuralta [basso] omaa kosketusta materiaaliin. 

Mikäli olen ymmärtänyt oikein, Korgonthurus ei ole treeni- ja keikkarintamalla mitenkään mahdottoman aktiivinen. Viekö tämä jotain pois bändin sisäisestä kemiasta? 

– Treenaamme viikoittain, vaikka emme keikkoja enää teekään. Juuri nyt haluamme keskittyä uuteen materiaaliin, jota alkaa olla kertynyt viimeisteltäväksi jo enemmänkin. 

Korgonthurusin jäseniltä löytyy historiaa ja nykyisyyttä muiden muassa Hornasta, Searistä ja Totalselfhatredistä, joten miesten musiikilliset juuret ovat syvällä mustassa metallissa ja sitä sivuavissa alagenreissä. 

Myös Korgonthurusin musiikki on ollut alusta alkaen black metalia – toisinaan hyvin puristista sellaista. Mikä innoittaa teitä soittamaan juuri tällaista musiikkia? 

– Black metal on Saatanan musiikkia, enkä näe parempaa välikappaletta levittää sanomaamme. 

Bändinne perustettiin 20 vuotta sitten. Onko teillä aikeita juhlistaa pyöreitä vuosia jollain erityisellä tavalla? 

– Eipä oikeastaan. Voisimme toki julkaista jonkin turhan kokoelman, jossa on treeni-, live- ja demoversioita levytetyistä kappaleista, mutta en näe siinä mitään hyötyä tai järkeä. Joku saattaisi kuunnella levyn kerran läpi kuriositeettina, mutta tuskin kukaan tuollaisista oikeasti pitemmän päälle mitään saa irti.

Julkaistu Infernossa 3/2020.

Tarvitsemme suostumuksesi tarjotaksemme personoitua palvelua

Palvelu ja sen kolmannen osapuolen toimittajat (78 kappaletta) keräävät henkilötietoja (esim. IP-osoite tai laitetunniste) käyttäen evästeitä ja muita teknisiä keinoja tietojen tallentamiseen ja lukemiseen laitteellasi tarjotakseen sinulle tarkoituksenmukaisia mainoksia ja parhaan mahdollisen asiakaskokemuksen.

Palvelu ja sen kumppanit tarvitsevat suostumuksesi seuraaviin:

Tarkoitukset

Evästeet, laitteet tai vastaavat verkkotunnisteet (esimerkiksi kirjautumisperusteiset tunnisteet, satunnaisesti määritetyt tunnisteet, verkkopohjaiset tunnisteet) sekä muut tiedot (esimerkiksi selaimen tyyppi ja tiedot, kieli, näytön koko, tuetut tekniikat jne.) voidaan tallentaa laitteellesi tai lukea laitteellasi laitteen tunnistamiseksi joka kerta, kun se muodostaa yhteyden sovellukseen tai verkkosivustoon yhdessä tai useammassa tässä esitetyssä tarkoituksessa.

Mainonta ja sisältö voidaan yksilöidä profiilin perusteella. Toimintaasi tässä palvelussa voidaan käyttää sinua koskevan profiilin luomiseen tai parantamiseen yksilöityä mainontaa tai sisältöä varten. Mainosten ja sisällön tehokkuutta voidaan mitata. Raportit voidaan luoda oman ja muiden toiminnan perusteella.

Tiedot toiminnastasi tässä palvelussa, kuten vuorovaikutuksestasi mainosten tai sisällön kanssa, voivat olla erittäin hyödyllisiä tuotteiden ja palveluiden parantamiseksi ja uusien tuotteiden ja palveluiden rakentamiseksi käyttäjien vuorovaikutuksen, yleisön tyypin jne. perusteella. Tämä erityinen tarkoitus ei sisällä käyttäjäprofiilien ja tunnisteiden kehittämistä tai parantamista.

Erityisominaisuudet

Hyväksynnälläsi tarkkaa sijaintiasi (alle 500 metrin säteellä) voidaan käyttää tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

Hyväksynnälläsi tiettyjä laitettasi koskevia ominaisuuksia saatetaan pyytää ja käyttää erottamaan se muista laitteista (kuten asennetut fontit tai laajennukset, näyttösi resoluutio) tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

Hyväksymällä sallit tietojesi käsittelyn. Suostumuksesi koskee tätä palvelua, hyväksymättä jättäminen voi vaikuttaa asiakaskokemukseesi. Jotkut teknologiat saattavat perustella tietojen käsittelyä oikeutetulla edulla, voit vastustaa tätä tai muuttaa muita asetuksia klikkaamalla "Asetukset" linkkiä.

Tietosuoja