Äärimetallilegenda Carcass on parhaillaan Euroopan-kiertueella yhdessä Kreatorin, Exodusin ja Nailsin kanssa. Nelikko nähdään kiertueen merkeissä Helsingin jäähallissa 21. huhtikuuta.
Nyt Carcass tiedottaa rumpali Daniel Wildingin joutuvan jättämään rundin kesken. Tuuraajaksi on pestattu nykyinen Opeth-rumpali Waltteri Väyrynen, joka ennen Opeth-pestiään vaikutti Paradise Lostin riveissä.
”Valitettavien perhesyiden vuoksi olen päättänyt palata kotiin rakkaimpieni luokse. Mutta uskomaton Waltteri Väyrynen tuuraa minua. Hän on uskomaton rumpali ja yhtä upea persoona. Todella suuri hatunnosto Waltterille, joka hyppäsi pestiin niin lyhyellä varoitusajalla”, Wilding viestittää Instagramissaan.
Väyrynen onkin jo ehtinyt soittaa muutaman keikan yhtyeen kanssa, mutta asiasta tiedotetaan virallisesti vasta nyt. Alta löydät yleisöstä käsin kuvattuja videoita Väyrysen otteista äärimetallipioneerin riveissä.


