Haastis: When the Empire Falls omillaan

26.04.2011
Kakkosalbumi Episode V ilmestyy 27.4.
Kuva: Tamperelainen metalliyksikkö When the Empire Falls julkaisi debyyttilevynsä kolme vuotta sitten. Yhteistyö Poko Rekordsin kanssa on nyt mennyttä ja bändi tarjoaa kakkoslevyä omin voimin. Episode V ilmestyy 27.4. Teksti: Vilho Rajala www.myspace.com/whentheempirefalls Kitaristi Rami Jämsä kertoo, että Episode V:tä tehtiin vahvalla tee-se-itse-meiningillä. Rummut tosin äänitettiin Fantom Studiolla Samu Oittisen johdolla. – Kitarat, bassot ja laulut äänitin itse viime marras-helmikuun aikana. Äänityspaikkoina toimi muutaman talon kellari, olohuone ja yläkerta, Jämsä sanoo. Oittinen miksasi ja Finnvoxin Mika Jussila masteroi lopputuloksen. Jämsä laskeskelee, että hänellä kului levyn tekoon noin 250 tuntia, eikä tähän ole vielä laskettu biisientekoa tai treenejä mukaan. – Levyn pohjatyöthän aloitettiin jo vuonna 2008. Pitkä prosessi, mutta ilman sitä bändi ei varmaan olisi enää kasassa. Star Wars -hengessä nimetty Episode V on musiikiltaan kypsempää ja monipuolisempaa menoa kuin bändin mukaan nimetty debyyttilevy. Jämsän mukaan bändi on löytänyt hiljalleen oman tyylinsä, vaikka matka on toki yhä kesken. Se, että Episode V:n julkaisee bändi itse, ei ollut alun perin tarkoitus. Bändillä oli Pokon kanssa kahden levyn ja yhden option mittainen sopimus, mutta juuri ennen kakkoslevyn tekoa alkoivat vaikeudet. – Vuoden 2008 syksyllä kaksi viikkoa ennen levyn nauhoituksia studio peruttiin ja kerrottiin, että taloudellisen tilanteen vuoksi levyn nauhoitukset on siirrettävä seuraavan vuoden puolelle. Siinä sitä odoteltiin sitten uutta studioaikaa kuin kuuta nousevaa, kunnes kesäkuussa 2009 ilmoitettiin, että kakkoslevyä ei tehdä ja Pokon toiminta ajetaan alas, Jämsä kertoo. Pokon toiminta jatkuu edelleen, ja Jämsä pitää bändin kampeamista sopimuksesta ulos selvänä sopimusrikkomuksena. – Mutta parempi hyökätä eteenpäin kuin jäädä tuleen makaamaan. Saimme kyllä armollisesti 250 euron Pro Tools-ohjelman hyvityksenä Pokolta. Se on kuulemma melko reilua. Bändin hajottaminen ja soittamisen lopettaminenkin kävi kuulemma mielessä jossain vaiheessa, mutta lopulta ”haistakaa paska” -henki vei voiton. – Soittamisen halu on kuitenkin niin syvälle juurtunut ja motivaatio aitoa, että jatkaminen tuntui oikealta, Jämsä luonnehtii. Musiikkibisneksen varjopuolien kanssa taiteilu ei jäänyt Pokon tapaukseen. Bändi sai matkan varrella myös yhden varsin virtsanhajuisen diilitarjouksen Saksasta, mutta ymmärsi olla tarttumatta siihen. – Tämä korpivaellus sai aikaan sen, että päätimme lopulta tehdä levyn itse. Näitä kusetusdiilejä on alkanut ilmaantua bisnekseen perinteisiltä ja isoiltakin lafkoilta. "Tehkää levy itse ja maksakaa meille vielä 5000 euroa, niin me levy-yhtiössä hoidamme loput". Pitäkää nuoret soittajat varanne, älkää kusko kokemattomuuttanne omille nilkoillenne, Jämsä varoittelee. WtEF aikoo jatkaa omillaan niin kauan kunnes löytyy oikea ja aidosti kiinnostunut taho tekemään yhteistyötä. Myös keikkojen kanssa bändi on omavarainen. Jämsä kehuu, että WtEF:ssä on yhteensä yli sata vuotta soittokokemusta, joten livenä homma toimii. – Lavalla vetäminen on soittamisen suola! Kyllä tuolla kellareissa on tullut veivattua aivan tarpeeksi. Toivottavasti nähdään, livenä!

Tamperelainen metalliyksikkö When the Empire Falls julkaisi debyyttilevynsä kolme vuotta sitten. Yhteistyö Poko Rekordsin kanssa on nyt mennyttä ja bändi tarjoaa kakkoslevyä omin voimin. Episode V ilmestyy 27.4.

Teksti: Vilho Rajala www.myspace.com/whentheempirefalls

Kitaristi Rami Jämsä kertoo, että Episode V:tä tehtiin vahvalla tee-se-itse-meiningillä. Rummut tosin äänitettiin Fantom Studiolla Samu Oittisen johdolla.

– Kitarat, bassot ja laulut äänitin itse viime marras-helmikuun aikana. Äänityspaikkoina toimi muutaman talon kellari, olohuone ja yläkerta, Jämsä sanoo.

Oittinen miksasi ja Finnvoxin Mika Jussila masteroi lopputuloksen. Jämsä laskeskelee, että hänellä kului levyn tekoon noin 250 tuntia, eikä tähän ole vielä laskettu biisientekoa tai treenejä mukaan.

– Levyn pohjatyöthän aloitettiin jo vuonna 2008. Pitkä prosessi, mutta ilman sitä bändi ei varmaan olisi enää kasassa.

Star Wars -hengessä nimetty Episode V on musiikiltaan kypsempää ja monipuolisempaa menoa kuin bändin mukaan nimetty debyyttilevy. Jämsän mukaan bändi on löytänyt hiljalleen oman tyylinsä, vaikka matka on toki yhä kesken.

Se, että Episode V:n julkaisee bändi itse, ei ollut alun perin tarkoitus. Bändillä oli Pokon kanssa kahden levyn ja yhden option mittainen sopimus, mutta juuri ennen kakkoslevyn tekoa alkoivat vaikeudet.

– Vuoden 2008 syksyllä kaksi viikkoa ennen levyn nauhoituksia studio peruttiin ja kerrottiin, että taloudellisen tilanteen vuoksi levyn nauhoitukset on siirrettävä seuraavan vuoden puolelle. Siinä sitä odoteltiin sitten uutta studioaikaa kuin kuuta nousevaa, kunnes kesäkuussa 2009 ilmoitettiin, että kakkoslevyä ei tehdä ja Pokon toiminta ajetaan alas, Jämsä kertoo.

Pokon toiminta jatkuu edelleen, ja Jämsä pitää bändin kampeamista sopimuksesta ulos selvänä sopimusrikkomuksena.

– Mutta parempi hyökätä eteenpäin kuin jäädä tuleen makaamaan. Saimme kyllä armollisesti 250 euron Pro Tools-ohjelman hyvityksenä Pokolta. Se on kuulemma melko reilua.

Bändin hajottaminen ja soittamisen lopettaminenkin kävi kuulemma mielessä jossain vaiheessa, mutta lopulta ”haistakaa paska” -henki vei voiton.

– Soittamisen halu on kuitenkin niin syvälle juurtunut ja motivaatio aitoa, että jatkaminen tuntui oikealta, Jämsä luonnehtii.

Musiikkibisneksen varjopuolien kanssa taiteilu ei jäänyt Pokon tapaukseen. Bändi sai matkan varrella myös yhden varsin virtsanhajuisen diilitarjouksen Saksasta, mutta ymmärsi olla tarttumatta siihen.

– Tämä korpivaellus sai aikaan sen, että päätimme lopulta tehdä levyn itse. Näitä kusetusdiilejä on alkanut ilmaantua bisnekseen perinteisiltä ja isoiltakin lafkoilta. ”Tehkää levy itse ja maksakaa meille vielä 5000 euroa, niin me levy-yhtiössä hoidamme loput”. Pitäkää nuoret soittajat varanne, älkää kusko kokemattomuuttanne omille nilkoillenne, Jämsä varoittelee.

WtEF aikoo jatkaa omillaan niin kauan kunnes löytyy oikea ja aidosti kiinnostunut taho tekemään yhteistyötä.

Myös keikkojen kanssa bändi on omavarainen. Jämsä kehuu, että WtEF:ssä on yhteensä yli sata vuotta soittokokemusta, joten livenä homma toimii.

– Lavalla vetäminen on soittamisen suola! Kyllä tuolla kellareissa on tullut veivattua aivan tarpeeksi. Toivottavasti nähdään, livenä!

Tarvitsemme suostumuksesi tarjotaksemme personoitua palvelua

Palvelu ja sen kolmannen osapuolen toimittajat (78 kappaletta) keräävät henkilötietoja (esim. IP-osoite tai laitetunniste) käyttäen evästeitä ja muita teknisiä keinoja tietojen tallentamiseen ja lukemiseen laitteellasi tarjotakseen sinulle tarkoituksenmukaisia mainoksia ja parhaan mahdollisen asiakaskokemuksen.

Palvelu ja sen kumppanit tarvitsevat suostumuksesi seuraaviin:

Tarkoitukset

Evästeet, laitteet tai vastaavat verkkotunnisteet (esimerkiksi kirjautumisperusteiset tunnisteet, satunnaisesti määritetyt tunnisteet, verkkopohjaiset tunnisteet) sekä muut tiedot (esimerkiksi selaimen tyyppi ja tiedot, kieli, näytön koko, tuetut tekniikat jne.) voidaan tallentaa laitteellesi tai lukea laitteellasi laitteen tunnistamiseksi joka kerta, kun se muodostaa yhteyden sovellukseen tai verkkosivustoon yhdessä tai useammassa tässä esitetyssä tarkoituksessa.

Mainonta ja sisältö voidaan yksilöidä profiilin perusteella. Toimintaasi tässä palvelussa voidaan käyttää sinua koskevan profiilin luomiseen tai parantamiseen yksilöityä mainontaa tai sisältöä varten. Mainosten ja sisällön tehokkuutta voidaan mitata. Raportit voidaan luoda oman ja muiden toiminnan perusteella.

Tiedot toiminnastasi tässä palvelussa, kuten vuorovaikutuksestasi mainosten tai sisällön kanssa, voivat olla erittäin hyödyllisiä tuotteiden ja palveluiden parantamiseksi ja uusien tuotteiden ja palveluiden rakentamiseksi käyttäjien vuorovaikutuksen, yleisön tyypin jne. perusteella. Tämä erityinen tarkoitus ei sisällä käyttäjäprofiilien ja tunnisteiden kehittämistä tai parantamista.

Erityisominaisuudet

Hyväksynnälläsi tarkkaa sijaintiasi (alle 500 metrin säteellä) voidaan käyttää tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

Hyväksynnälläsi tiettyjä laitettasi koskevia ominaisuuksia saatetaan pyytää ja käyttää erottamaan se muista laitteista (kuten asennetut fontit tai laajennukset, näyttösi resoluutio) tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

Hyväksymällä sallit tietojesi käsittelyn. Suostumuksesi koskee tätä palvelua, hyväksymättä jättäminen voi vaikuttaa asiakaskokemukseesi. Jotkut teknologiat saattavat perustella tietojen käsittelyä oikeutetulla edulla, voit vastustaa tätä tai muuttaa muita asetuksia klikkaamalla "Asetukset" linkkiä.

Tietosuoja