No, poikani. Istupa alas, niin kerron sinulle palasen suomalaisen heavy metalin historiaa.
Finnish Metal Expo, tuttavallisemmin FME, oli vuonna 2005 ensimmäistä kertaa järjestetty messutapahtuma, joka muistutti lähinnä sisäfestaria. Sinua ei vielä silloin ollut. Ne olivat niitä aikoja, kun raskaalla musiikilla meni kovaa ja Suomessa elettiin huumavuosia. Seuraavana vuonna Lordi voitti Euroviisut ja pääministeri Vanhanen esitteli pirunsarvimerkkiä lehtien etusivuilla. Katri Helenaa tituleerattiin julkisuudessa ”hevileidiksi”.
Tiedän, tiedän, tätä voi olla vaikea uskoa. Nyt, kymmenen vuotta myöhemmin, se kaikki tuntuu uskomattomalta itsestänikin. Että ihan oikeasti meillä meni niin kovaa.
Niin kovaa, että meillä oli hevimessut. Enkä siis puhu niistä hevimessuista, joita kirkoissakin sen huuman kuumimpina hetkinä järjestettiin. Niitäkin nimittäin oli. Hevijumalanpalveluksia. Hevi oli niin kuumaa kamaa, että kirkkokin halusi osansa.
FME valloitti Kaapelitehtaan aina tähän aikaan vuodesta, helmikuun alussa. Alkuvuosinaan siellä oli kaikkea. Oli artisteja kahdella lavalla. Oli meet & greetejä, oli klinikoita. Paikalla olivat kaikki raskaamman musiikkimaailman silmäätekevät muusikoista promoottoreihin ja kitaravelhoista managereihin. Kaikilla alan firmoilla Infernon kaltaisista lehdistä festivaaleihin ja levykaupoista pienlevy-yhtiöihin oli omat ständinsä, joista ahnas hevikansa kävi pummaamassa tarroja ja ilmaisia promolevyjä.
Ymmärrän, poikani, kuinka vaikea on ymmärtää, että oli aika, jolloin voitiin puhua hevilehdistä tai levykaupoista monikossa. Mutta ihan oikeasti sellainen aika oli! Sitä kutsuttiin 2000-luvuksi.
Samaan aikaan, kun yleisö rohmusi ständien antia ja juoksi Kai Hahdon nimmarin perässä pitkin täpötäyttä Merikaapelihallia, alan ammattilaiset verkostoituivat vippibaarin puolella. Kansainväliset levy-yhtiömogulit ympäri Eurooppaa saapuivat jäiseen, kylmään ja lumiseen Suomeen ihmettelemään sitä huumaa. Suurimmasta osasta näistä verkostoista ei muisteta tänä päivänä mitään muuta kuin se, että Antti Hyyrynen ja Ville Laihiala heitettiin Kaapelitehtaalta järjestysmiesten toimesta ulos vuonna 2007 jo ennen kuin messujen ovet oli avattu.
Ensimmäisessä FME:ssa esiintyi kotimaisia bändejä kuten The Scourger, Teräsbetoni ja Total Devastation. Ei niitäkään enää ole. Paitsi kai Teräsbetoni, lähinnä retrobändinä silloin, kun Jarkko Ahola ei laula joululauluja kirkossa. Oli Hilselinko-nimistä bändiskabaa ja kaikkea. Sen voitti SinKing, josta piti tulla hevibuumin seuraava ykkösnyrkki. SinKingiäkään ei enää ole.
Seuraavana vuonna panokset kasvoivat hurman edelleen noustessa, ja mukana oli jo U.D.O:a ja Evergreytä ihan ulkomailta asti. Oli myös Finnish Metal Awards -palkintogaala. Minä juonsin sen Infernon nykyisen päätoimittajan kanssa, meillä oli puvut päällä. Voitin juontokumppanini Vuoden toimittaja -kategoriassa ja Riekki joutui pitkin hampain luovuttamaan minulle palkinnon yleisön edessä.
Ensimmäisessä palkintogaalassa pöydän tyhjensi viimeisen levynsä julkaissut Sentenced. Vuosien varrella FME päätyi esittelemään suomalaiselle yleisölle uusia bändejä kuten Amon Amarthin, Ghostin ja Mustaschin.
2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen päättyessä hevihuuma kuitenkin hiipui, turistit kaikkosivat ja lopulta Helsinki Metal Meetingiksi nimensä vaihtanut FME haudattiin taloudellisesti kannattamattomana vuoden 2011 jälkeen. Viimeisen vuoden lähes tyhjät messukäytävät olivat koruton näky. Vippibaarissa alan ammattilaiset pudistelivat päitään ja pummivat Antti Hyyryseltä kaljaa, sillä kun meni vielä hyvin. Menee edelleen.
Ja sellainen, rakas lapseni, oli 2000-luku suomalaisessa heavy metalissa. FME:n ja Hyyrysen tarinat kuvastavat noita vuosia parhaiten: jotkut selvisivät, suurin osa ei. Uuden vuosituhannen ensimmäinen kymmenen vuotta oli kupla, joka vain odotti puhkeamistaan. Se oli kuin muutaman vuoden ilotulitus, josta jäi lopulta mieleen vain muutama raketti.
Vuoden 2006 Finnish Metal Awardsin pöydän putsannutta Sentencediä kaipaan kyllä vähän edelleen. Mutta olen samalla iloinen, että bändi ymmärsi lopettaa heti ensimmäisten messujen jälkeen.