Melankolia voi olla kaunista ja turvallista, mutta vallan ottaessaan tuhoisaa – Swallow the Sun julkaisi uuden singlen

Kappale löytyy tulevalta levyltä.

18.09.2024

Deathdoom -yhtye Swallow the Sun julkaisee uuden Shining-albuminsa lokakuun 18. päivä kuluvaa vuotta. Dan Lancasterin (Bring Me the Horizon, Muse, Enter Shikari) tuottamalta ja miksaamalta levyltä on tänään julkaistu uutena singlelohkaisuna kappale MelancHoly, jonka kylkeen tehty video saa ensiesityksensä Youtubessa tänään kello 19. Kuuntele kappale (ja katso video) alta.

”Kappale kertoo siitä, kuinka melankolia voi olla lohduttavaa, turvallista ja jopa kaunista. Mutta kun melankolia muuttuu sinulle jumalaksi, se tuhoaa sinut”, avaa kappaleen säveltänyt ja sanoittanut kitaristi Juha Raivio.

Yhtye juhlistaa uutta albumiaan ennakkokuuntelutilaisuudella Helsingin Aleksanterin teatterissa keskiviikkona 16. lokakuuta. Tilaisuuteen voi ostaa lippuja Lippupisteestä tai  ennakkotilaamalla albumin.

Lisää luettavaa