Metal Church ”romahti” vuoden 2023 kiertueen jälkeen – ”Löin liinat kiinni”

Perustajajäsen Kurdt Vanderhoof sanoo, ettei hänellä ollut aikeita enää palata Metal Churchin pariin, mutta bändi herätti itse itsensä uudelleen henkiin.

Julkaistu:

Vuonna 1980 perustettu heavy/thrash metal -veteraani Metal Church ilmoitti pari viikkoa sitten työstävänsä uutta levyä ja julkisti samalla tyystin uudistuneen kokoonpanon, johon kuuluvat vanhan tutun kitaristipari Kurdt Vanderhoofin ja Rick Van Zandtin lisäksi uusina jäseninä laulaja Brian Allen, rumpali Ken Mary sekä entinen Megadeth-basisti David Ellefson.

Bändin perustajajäsen Kurdt Vanderhoof vieraili hiljattain David Ellefson Show -podcastissa kertomassa, miten uusi kokoonpano muodostui – ja mitä sitä edeltäneelle tapahtui.

Lue myös: Metal Church palaa uuden singlen ja kokoonpanon voimin – mukana muun muassa Megadethistä tuttu hahmo

”[Vuoden 2023] Australian-kiertueemme jälkeen kaikki vain romahti. Stet (Howland, ex-rumpali) lopetti, koska ei ollut tyytyväinen bisnesasioihin. Kaksi muuta kaveria ajatteli samalla tavalla. Minäkään en ollut tyytyväinen, mutta eri syistä. Minulle se ei ollut enää hauskaa. Tässä iässä ja näillä kilometreillä, jos homma ei tunnu hauskalta, annan olla. Jos on draamaa tai jotain sellaista, minua ei kiinnosta. Niinpä löin liinat kiinni. ’Sori, mutta minulle riittää. Tämä ei vain toimi.’ Ja ajattelin, että se oli nyt siinä”, Vanderhoof muistelee.

”Mutta tyyliin puolitoista vuotta myöhemmin aivan yllättäen kaikenlaisia mahdollisuuksia alkoi pulpahdella. Ilmaantui kiinnostuneita ja hommaan sopivia ihmisiä, jos haluaisin elvyttää bändin. Ja se tavallaan elvyttikin itse itsensä.”

Yhteys Ellefsoniin syntyi, kun Metal Churchin levy-yhtiö Rat Pak Records julkaisi basistin ja laulaja Jeff Scott Soton Ellefson-Soto -projektin tuoreen Unbreakable-levyn. Laulaja Brian Allen löytyi puolestaan yhteisen tuttavan, Queensrÿchen Todd La Torren kautta.

”[La Torre] oli kannustanut Briania lähettämään ääninäytteitä minulle ja Joelle (O’Brien, Rat Pakin perustaja). Yhtäkkiä Joe lähetti minulle muutamia mp3-tiedostoja. ’Tsekkaahan tämä.’ Siinä oli Start the Fire (Metal Churchin vuoden 1986 The Dark -levyltä) sekä yksi biisi The Human Factorilta (1991). Aloin kuunnella Start the Fireä ja ajattelin: ’Onko tämä joku (Metal Churchin kahdella ensimmäisellä levyllä laulaneen) David Waynen julkaisematon lauluraita? Vau, aika hyvä.’ Sitten kuuntelin sen toisen biisin ja totesin, että okei, häneltä lähtee Mike Howen kama myös. Siinä vaiheessa en todellakaan ollut päättänyt, että jatkaisimme vielä. Ajattelin, että se oli siinä. Joten se oli hyvin inspiroivaa. ’Okei, tämähän tuli ihan puskista. Mitä yrität sanoa minulle?'” Vanderhoof kertaa.

”Minulla ei ollut tarkoituksena aloittaa bändiä enää uudelleen, mutta se herätti itsensä henkiin ja asiat vain etenivät askel askeleelta. Hieman samalla tavalla kävi Congregation of Annihilation -levyn (2023) kokoonpanonkin kanssa. En silloinkaan suunnitellut asioita. Tämä bändi ei vain kuole ja otan siitä kaiken irti. Ja se on sen arvoista, kun meillä on Daven, Brianin ja Ken Maryn kaltaisia tyyppejä mukana.”

YouTube video