”Miksi sitä pitäisi sitten kutsua, Iron Maideniksi?” – Geddy Lee ja Alex Lifeson pohtivat pitkään ja hartaasti Rush-nimen käyttämistä paluukiertueen yhteydessä

"Sanoimme, että bändi on Rush ainoastaan Neilin kanssa. Ja se on totta - Rush siinä muodossa, missä useimmat sen tuntevat."

Julkaistu:

Kanadalaisen progelegenda Rushin basisti-laulaja Geddy Lee ja kitaristi Alex Lifeson palaavat kesällä jälleen keikkalavoille Rush-nimen alla ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2015. Kyseessä on myös ensimmäinen kiertue sitten pitkäaikaisen rumpalin ja sanoittajan Neil Peartin kuoleman. Peart menehtyi aivosyöpään tammikuussa 2020.

Yhtyeen vuoden 1974 debyyttiä lukuun ottamatta kaikilla bändin levyillä soittaneen Peartin lopetettua musiikkihommat vuoden 2015 kiertueeseen Lee ja Lifeson vannoivat, etteivät tule koskaan soittamaan Rush-nimen alla ilman rumpalisuuruutta, joka oli merkittävä osa trioa paitsi soittajana myös sanoittajana. Tuoreessa Classic Rockin haastattelussa Lee sanoo yhtyeen kuitenkin lopulta taipuneen tosiasioiden edessä.

”Kun lopetimme, sanoimme, että bändi on Rush ainoastaan Neilin kanssa. Ja se on totta – Rush siinä muodossa, missä useimmat sen tuntevat. Mutta me tulemme soittamaan viiden keikan aikana neljäkymmentä Rushin biisiä. Joten miksi sitä pitäisi sitten kutsua, Iron Maideniksi?” Lee toteaa.

Leen mukaan hän ja Lifeson ”väänsivät itsensä solmuun” yrittäessään tosissaan keksiä toimivan tavan välttää käyttämästä nimeä, jota käyttivät jo ennen kuin Peart tuli mukaan kuvioon.

”Mutta tuntui hassulta mennä ja kutsua sitä tyyliin ’Lee ja Lifeson esittävät Rushin musiikkia’. Eiköhän lakata kiertelemästä ja olla niitä, keitä olemme olleet jo yli 50 vuotta.”

Tulevalla kiertueella, jonka tiimoilta yhtye nähdään Helsingin Veikkaus-areenalla 10.4.2027, rumpupatteriston takana häärää Anika Nilles. Mukana on myös kosketinsoittaja Loren Gold.

Lue myös: Tilaa Infernon uutiskirje ja tiedät mistä kahvitauolla puhutaan! Nappaa raskaan musiikin uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiin tästä.