Moonsorrow soittaa keväällä kaksi erikoiskeikkaa – viimeiset esiintymiset ennen seuraavan levyn julkaisua

Liput myynnissä 31.1.

Julkaistu:

Moonsorrow soittaa keväällä kaksi harvinaislaatuista spesiaalikeikkaa, jotka tarjoavat läpileikkauksen yhtyeen ansiokkaasta urasta. Pitkät kahden setin illat soitetaan 19. toukokuuta Jyväskylän Lutakossa ja 26. toukokuuta Helsingin Tavastia-klubilla. Lipunmyynti käynnistyy tiistaina 31. tammikuuta kello 9 keikkapaikkojen omissa lipunmyyntikanavissa.

”Keikat koostuvat kahdesta erillisestä setistä, jotka kellottavat yhteensä reilusti yli 2 tuntia. Yllätyksenä voitaneen pitää myös sitä, että uutta musiikkiakin on kaikessa hiljaisuudessa alkanut syntyä, joten nämä keikat jäävät samalla viimeisiksi klubiesiintymisiksi Suomessa ennen seuraavan levyn julkaisua”, paljastaa rumpali Marko Tarvonen.