Kuinka yhdeksäs kokopitkäsi Naiv vertautuu aiempiin julkaisuihisi?
– Jos ajatellaan ihan rakennetta, tämä on lyhin levyni, mutta silti 47 minuuttia pitkä, yhtyeen ainoana jäsenenä vuodesta 2011 toiminut Tamás Kátai aloittaa.
– Tällä kertaa en kokenut tarpeelliseksi luoda liian eeppistä tai rönsyilevää kamaa, ja samalla halusin tehdä perinteisen kymmenen kappaleen albumin, josta tuli lopulta yhdeksänbiisinen. Albumilla on mukana tusinan verran vierailijoita, mikä ei ollut suunnitelmissa, mutta kappaleet tarvitsivat lisäinstrumentteja ja niiden purkittaminen oikeiden tyyppien kanssa oli hauskaa hommaa.
– Musiikki on ehkä vähemmän raskasta, koska en ole ollut viime aikoina kiinnostunut metallista. Pidän toki siitä, mutta se ei ole ollut enää kaikkein tärkein juttu. Olen kyllästynyt nykyaikaiseen heviin ja ehkä hieman huono seuraamaan uusia hyviä juttuja, joita genrestä varmasti löytyy. Suurin osa kuulemastani tuntuu kuitenkin olevan pelkää harmaata massaa, jonka parissa en tunne yksinkertaisesti yhtään mitään.
Naivin inspiraationa toimi naivistinen taide. Kuinka se inspiroi sinua käytännössä?
– Tajusin, että tekemiseni on hyvin lähellä sitä, mitä naivistiset taiteilijat tekevät. Heillä ei ole alan koulutusta ja heidän töissään on lapsekas, hieman unenomainen meininki, joka puuttuu pitkälle opiskelleiden ja ammattimaisten taiteilijoiden töistä.
– Otin selvää, kuinka naivistit maalaavat, ja yritin tehdä musiikkia samalla tavalla. Eihän se tietenkään välity samalla tavalla nuotteihin, mutta asenne on sama.
Albumin sanoitukset on kirjoitettu jälleen unkariksi, joten niiden viesti on hankalasti hahmoteltavissa. Mitä teksteistä löytyy?
– Sanoitukset ovat lyhyempiä kuin ennen, ja yhdeksästä biisistä kolme on instrumentaaleja. Muutin viime vuonna Skotlannista takaisin Unkariin, ja koin, että kappaleista tulee kuulua tietynlainen harhailu ja halu löytää oma paikkani.
– Rakastin Skotlantia ja muutto Unkariin, erityisesti Budapestiin, tuntui raskaalta. Kasvoin maaseudulla lähellä Romanian rajaa, ja niihin aikoihin musiikki oli minulle eräänlaista eskapismia. Olen varma, että myös se ilmenee sanoituksistani.
Musiikkisi on uniikkia ja monen mielestä erikoistakin. Syntyykö tällainen kama ihan luonnostaan?
– On mielenkiintoista, että ihmiset näkevät musiikkini outona, koska minusta se ei ole sitä, Kátai ihmettelee.
– Kuuntelen monenlaista musiikkia, ja luulen, että minulla ei ole ole oikein kykyä kuulua mihinkään ryhmään tai skeneen. En välitä myöskään bisnespuolesta, ja koska minulla on päivätyö, musiikki on pelkkä harrastus, jonka kautta voin luoda taidetta juuri kuten haluan. Pidän vapaan musiikin luomisesta, joten kaipa tuo on minulle ihan luontevaa.
Onko musiikin tekeminen muuttunut sinulle ajan myötä haasteellisemmaksi?
– Kykyni ovat rajalliset, ja se on yksi syy, miksi rakastan kutsua albumeilleni vieraita. Se on hauskaa paitsi minulle myös kuulijoille, koska pyydän muusikoita usein improvisoimaan, mikä tuo musiikkiin tiettyä raikkautta. Se inspiroi myös minua tuomaan kokonaisuuteen uusia ideoita ja tuoretta energiaa.
– Joskus tuntuu kieltämättä siltä, että olen tehnyt osani ja kaivan kuivaa kaivoa, mutta olenpa ainakin kertonut kaiken, mitä minulla on sisälläni. Tällaisia tuntemuksia tulee varmasti jokaiselle, enkä tiedä, milloin lopullinen stoppi koittaa, mutta ainakin toistaiseksi olen kyennyt kulkemaan vaikeuksien yli.
Julkaistu Infernossa 11/2019.