Vuonna 1995 Kaskisissa perustettu Sara juhlistaa 30 vuotta kestänyttä monipuolista matkaansa syksyllä Tampereella erikoiskeikan merkeissä. Tavara-asemalla 14.11. järjestettävällä keikalla kuullaan kappaleita yhtyeen kaikilta kymmeneltä albumilta vuoden 2000 Narupatsaat-debyytistä aina alkuvuodesta ilmestyneeseen Hallavaan saakka.
”Halusimme järjestää juhlakonsertin Tampereella, jotta se olisi mahdollisimman monelle helposti saavutettavissa. Toivomme, että saamme ihmisiä liikkeelle eri puolilta Suomea. Luvassa on syväsukellus Saran musiikilliseen ja visuaaliseen maailmaan”, toteaa laulaja-kitaristi Joa Korhonen.
Juhlakonsertin liput tulevat Tiketissä myyntiin perjantaina 23.5. klo 9.