Steve Dawson (ex-Saxon) tuomittiin kuusivuotiaan lapsen seksuaalisista hyväksikäytöistä

Menneisyydestä paljastui hirviömäisiä rikoksia.

13.04.2024

Brittihevin legendaarisimpiin yhtyeisiin lukeutuvan Saxonin perustajajäsen, basisti Steve Dawson on tuomittu vankilaan lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Rikokset tapahtuivat 90-luvulla, ja niiden uhriksi joutunut tyttö oli tapahtumien aikaan vain kuusivuotias.

Kaikeksi onneksi lain koura tosiaan on pitkä, ja nykyään 73-vuotias Dawson tuomittiin kuluneen viikon torstaina kuuden vuoden vankeustuomioon Sheffieldin rikostuomioistuimessa.

BBC:n mukaan jutusta vastannut konstaapeli Robert Heath arveli, että Dawson kuvitteli vuosien kuluessa selvinneensä teoistaan jäämättä kiinni.

– Tietenkin hänen hirveät tekonsa ovat seuranneet uhria koko tämän elämän ajan. Toivon, että tämä tuomio auttaa osaltaan häntä selviämään näistä traumatisoivista tapahtumista.

– Hän on osoittanut poikkeuksellista rohkeutta astuessaan esiin asian kanssa.

Dawson sai kenkää Saxonista vuonna 1985, mutta rekisteröi niin ikään kalossia saaneen Graham Oliverin kanssa Saxon-nimen vuonna 1997 yhtyeen jäsenten selän takana. Jonkin aikaa oli olemassa rinnakkain kaksi bändiä samalla nimellä, kunnes vuonna 2003 oikeus määräsi nimen käyttöoikeuden Biff Byfordille ja entiset jäsenet joutuivat muuttamaan nimensä muotoon Oliver/Dawson Saxon.

Tarvitsemme suostumuksesi tarjotaksemme personoitua palvelua

Palvelu ja sen kolmannen osapuolen toimittajat (78 kappaletta) keräävät henkilötietoja (esim. IP-osoite tai laitetunniste) käyttäen evästeitä ja muita teknisiä keinoja tietojen tallentamiseen ja lukemiseen laitteellasi tarjotakseen sinulle tarkoituksenmukaisia mainoksia ja parhaan mahdollisen asiakaskokemuksen.

Palvelu ja sen kumppanit tarvitsevat suostumuksesi seuraaviin:

Tarkoitukset

Evästeet, laitteet tai vastaavat verkkotunnisteet (esimerkiksi kirjautumisperusteiset tunnisteet, satunnaisesti määritetyt tunnisteet, verkkopohjaiset tunnisteet) sekä muut tiedot (esimerkiksi selaimen tyyppi ja tiedot, kieli, näytön koko, tuetut tekniikat jne.) voidaan tallentaa laitteellesi tai lukea laitteellasi laitteen tunnistamiseksi joka kerta, kun se muodostaa yhteyden sovellukseen tai verkkosivustoon yhdessä tai useammassa tässä esitetyssä tarkoituksessa.

Mainonta ja sisältö voidaan yksilöidä profiilin perusteella. Toimintaasi tässä palvelussa voidaan käyttää sinua koskevan profiilin luomiseen tai parantamiseen yksilöityä mainontaa tai sisältöä varten. Mainosten ja sisällön tehokkuutta voidaan mitata. Raportit voidaan luoda oman ja muiden toiminnan perusteella.

Tiedot toiminnastasi tässä palvelussa, kuten vuorovaikutuksestasi mainosten tai sisällön kanssa, voivat olla erittäin hyödyllisiä tuotteiden ja palveluiden parantamiseksi ja uusien tuotteiden ja palveluiden rakentamiseksi käyttäjien vuorovaikutuksen, yleisön tyypin jne. perusteella. Tämä erityinen tarkoitus ei sisällä käyttäjäprofiilien ja tunnisteiden kehittämistä tai parantamista.

Erityisominaisuudet

Hyväksynnälläsi tarkkaa sijaintiasi (alle 500 metrin säteellä) voidaan käyttää tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

Hyväksynnälläsi tiettyjä laitettasi koskevia ominaisuuksia saatetaan pyytää ja käyttää erottamaan se muista laitteista (kuten asennetut fontit tai laajennukset, näyttösi resoluutio) tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

Hyväksymällä sallit tietojesi käsittelyn. Suostumuksesi koskee tätä palvelua, hyväksymättä jättäminen voi vaikuttaa asiakaskokemukseesi. Jotkut teknologiat saattavat perustella tietojen käsittelyä oikeutetulla edulla, voit vastustaa tätä tai muuttaa muita asetuksia klikkaamalla "Asetukset" linkkiä.

Tietosuoja