#104 pääarvio: Black Crucifixion – Coronation of King Darkness

20.02.2013

Black Crucifixion
Coronation of King Darkness
Spinefarm
4_5_kirvesta
Yli kaksikymmenvuotisen on/off-uransa aikana ainoastaan kolme kokopitkää levyä aikaiseksi saanut Black Crucifixion on kulkenut omia polkujaan. Yhtye on omannut ensimmäisestä The Fallen One of Flames -demosta (1992) saakka uniikin soundin, joka on hiljalleen jalostunut eteenpäin ja saavuttaa odotetun kliimaksinsa Coronation of King Darknessilla.

Black metalin konventioita jatkuvasti uhmaava bändi on harvinainen tapaus. Mitä vanhemmaksi BC on kasvanut, sitä tuoreemmaksi ja uudistushaluisemmaksi yhtyeen musiikki on muuttunut. Tämä ei tarkoita, että bändi pyrkisi häpeissään irti menneisyydestään, vaan kyse on ainutlaatuisesta kyvystä kuljettaa black metalia täysin uuteen suuntaan.

Useammin kuin kerran Suomen Celtic Frostiksi kutsuttu yhtye on saanut aikaiseksi kaikilta osin uskaliaimman teoksensa, jolla biisikynä viiltää kuin terävin miekka ja tunnelma on blackcrufixionmäisesti pimeä, tai pikemminkin hämärä, sillä musiikista löytyy runsaasti sävykkyyttä ja elintärkeitä nyansseja.
Levyn erikoisin yksityiskohta on yhtyeen uusi kitaristi Pekka ”Rekku” Rechardt, joka on luonut maineensa vähintäänkin legendaarisessa Wigwam-progeyhtyeessä. Kuusikymppisen kehäketun astuminen black metalin pariin vaikuttaa oudolta ajatukselta, mutta levyä kuunnellessa käy nopeasti selväksi, että kyseessä on täydellinen ratkaisu!

Levyllä soittavista muusikoista jokainen on lähtökohtaisesti samalla viivalla, ja Black Crucifixion on erittäin yhtenäinen bändi, joka toimii kovatasoisten kappaleiden ehdoilla. Blastbeateineen ja kosketinsoitinujelluksineen perinteisempää black metal -ilmaisua tavoittelevan In the Bright Light of Night I Await the Turning Tiden ja pitkäkestoiseksi hämyilyksi muodostuvan Thievesin välillä on selkeitä eroja, mutta samalla erilaiset kappaleet tukevat hienosti toisiaan ja muodostavat vahvan kokonaisuuden.

Yhtyeen kyky irtautua genren kirjoittamattomista säännöistä on vienyt Black Crucifixionin pitkälle. Rehellisesti omalla tontillaan asusteleva bändi näyttää monelle nuoremmalle tekijälle esimerkkiä, kuinka merkittävää oman vaiston ja vision seuraaminen on sokean, lammasmaisen laumamentaliteetin sijaan. Suuri yleisö kaipaa viihdettä, Black Crucifixion tekee taidetta.

Vaikka yhtye on tehnyt lähes täydellisen levyn, sen kohtalona lienee jatkossakin jäädä marginaalinimeksi, mikä kertoo ainoastaan suoraselkäisestä kompromissittomuudesta. Coronation ei siis aukea jokaiselle kuulijalle, mutta ne jotka tarkastelevat albumin maailmaa avoimin mielin, tulevat kokemaan jotain unohtumatonta.

Teksti: Joni Juutilainen Kuva: Ossi Honkanen

Lisää luettavaa