Children of Bodomin levyn julkaisupäivä, biisilista ja kansi julki

19.03.2013

Children of Bodom julkisti kotisivuillaan kahdeksannen pitkäsoittonsa nimen, julkaisupäivän, kansitaiteen ja kappalelistan. Halo of Blood ilmestyy kesäkuun 6. päivä Nuclear Blastin toimesta.

Kansitaiteesta vastaa jälleen kerran Sami Saramäki, joka muistetaan Follow The Reaper-, Are You Dead Yet?– ja Hate Crew Deathroll-albumien kansista. ”Halusimme talviaiheisen kannen. Se tuntui sopivan musiikin ja studiosessioiden tunnelmaan. Se voisi itse asiassa olla Bodominjärvi, jonka jään alle on jäänyt ihmisiä ansaan”, basisti Henkka Blacksmith kuvailee.

”Musiikillisesti olemme pitäneet homman tuoreena, mutta silti pitäneet kiinni niistä elementeistä, jotka tekevät Children of Bodomin soundista tunnistettavan. Albumilla on sekä nopeimmat että hitaimmat biisit, joita olemme koskaan tehneet. Sanoituksellisesti käsittelemme teemoja, joihin emme ole ennen koskeneet”, nokkamies Alexi Laiho kommentoi Mikko Karmilan ja Peter Tägtgrenin kanssa nauhoitettua Halo of Bloodia.

Children of Bodom – Halo of Blood -kappalelista:
01 Waste of Skin
02 Halo of Blood
03 Scream for Silence
04 Transference
05 Bodom Blue Moon (The Second Coming)
06 The Days are Numbered
07 Dead Man’s Hand on You
08 Damage Beyond Repair
09 All Twisted
10 One Bottle and a Knee Deep