Etsi
Jeramie Kling heitti lisää vettä myllyyn, mutta laulaja vakuuttaa, ettei se ole hän.
Jeramie Kling on vahva ehdokas Jay Weinbergin seuraajaksi.
Jay Weinbergin IG-julkaisua kommentoivat muun muassa Mike Portnoy, Matt Sorum ja Jayn isä Max.
Onko Jay Weinberg ulkona bändistä vai ei?
Hienosti Domino Santantonio pääsee jyvälle.
Drumcam-video kuvattiin viime viikolla Ranskassa.
Rumpali sai alkuvuodesta aivoverenkiertohäiriön.
Välikohtauksesta onneksi selvittiin pienellä töytäisyllä.
Rauch oli kyllä mukana ensimmäisessä livekokoonpanossa, muttei koskaan äänittänyt mitään bändin kanssa, sanoo ex-basisti.
Rumpali oli kuollessaan 58-vuotias.
Illan aikana kuullaan musiikkia ja kappaleisiin liittyviä tarinoita.
Arrington oli kuollessaan 61-vuotias.
Josh Freese istuu rumpujakkaralle ainakin tulevan kiertueen ajaksi.
"En usko, että nämä tyypit tajuavat, miten iso vaikutus heidän kommenteillaan voi olla ihmisiin", rumpali päivittelee.
Rumpalilegenda kuvailee Rites of Percussion -levyä kokeelliseksi matkaksi rytmiin ja soundiin.
Kuvauksesta vastasi Antti Kangasaho.
Tuttu hahmo Greg Mackintoshin Strigoi-sivuprojektista.
Rites of Percussion on "kokeellinen matka rytmiin ja soundiin".
Mario Duplantierin mielestä Metallica-rumpali ansaitsee enemmän kunnioitusta.
Patsaan on määrä valmistua viimeistään ensi syksynä, uutisoi Kouvolan Sanomat.
Jon Dette aikoo coveroida kaikkia thrashin Big Four -yhtyeitä.
Anthony "Abaddon" Bray aloitti kemoterapiahoidot eilen.
Päivän annoksen rumpuerotiikkaa tarjoilevat Pilve kuvaaja Antti Kangasahon avustuksella.
Väyrynen pääsee heti tositoimiin yhtyeen suunnatessa Euroopan-kiertueelle ensi viikolla.
Suomalaisrumpali jatkaa musiikkihommia muissa merkeissä.