”Machine Headin ja basisti Adam Ducen tiet eroavat. Päätös tapahtui sovussa ja Machine Head toivoo Adamille kaikkea parasta.” Näillä sanoilla bändi tiedotti perjantaina tapahtuneesta. Machine Head jatkaa toistaiseksi triona ja kolmikko onkin alkanut kirjoittamaan materiaalia tulevaa levyä varten, jonka on määrä ilmestyä vuoden loppuun mennessä.
Lokakuussa 1991 Robb Flynnin kanssa Machine Headin perustanut Duce ilmaisi tyytymättömyyttään hollantilaislehti FaceCulturen haastattelussa bändin edellisen, Unto The Locust –albumin kirjoitussessioissa. ”En odota tulevani rikkaaksi tätä tekemällä. Haluan pitää hauskaa ja haluan tehdä hyvää musiikkia”, Duce kommentoi ja jatkaa:
”Kirjoitin Unto The Locustille paljon riffejä, joille Flynn ei osannut tehdä mitään laulujen suhteen, eikä halunnut käyttää niitä. Vielä merkittävämpi asia oli sanoitukset. Kirjoitin itselleni erittäin merkityksellisiä sanoituksia, joista Flynn käytti osan sieltä, osan täältä, hukaten samalla alkuperäisen idean. Kyllästyin siihen ja sanoin, etten tuo enää yhtäkään sivua sinulle.”