20.4.2013 Alankomaat, Tilburg, Roadburn Festival
Reissuni tämän vuoden Roadburniin alkoi jo kahdeksan päivää sitten. Matkasin Mr. Peter Haydenin kiertuebussin kyydissä Helsingistä Latvian ja Liettuan kautta Puolan läpi Saksaan. Niistä kommelluksista voi lukea tästä.
Berliinin White Trash -kuppilassa lämppäribändi The Great Sabatinin jäsenen kanssa ennen keikkaa käydyn keskustelun perusteella hän alkoi hahmottaa suomalaisen sielunmaiseman kaavaa.
“Olin muutama vuosi sitten kiertueella suomalaisen hardcore-bändin kanssa. Heille aamiainen tarkoitti kaljaa, tupakkaa ja shottia. Teidän touhuja seuratessa en ihmettelisi, jos sama pätee”, kanadalaismies mietiskeli.
“Hc-bändin laulaja oksensi päälleni kaksi kertaa kiertueen aikana.”
“Joudun tuottamaan pettymyksen, olemme oksennelleet toistaiseksi erittäin maltillisesti ja vain itsemme päälle”, kerroin.
“He myös halusivat joka paikassa kuunnella Kummelia.”
“Veikkaan, että tulet kuulemaan tänään Majuria”, vastasin oikein veikaten.
Keikka meni hienosti ja merchandise-tiskikin saatiin ensi kertaa järjesteltyä edustuskuntoon. Seuraavana aamuna puuskutin Kikkoman-tehtaan lailla soijaa puskien kohti juna-asemaa ja Brysseliä.
Mr. Peter Hayden jatkoi Chemnitziin ja Leipzigiin keikoille, itsellä oli huilipäivä Brysselissä ja torstaina dj-hommia Roadburnissa. Perjantai-iltana retkue saapui Tilburgiin ja muutama sälleistä pääsi itse festareillekin asti.
Torstai alkoi levottomissa tunnelmissa. Kuudes kerta paikan päällä ja ensimmäisen festaripäivän tunnelma on edelleen maagista. Sitä vaan tulee haahuiltua, bongailtua hurja määrä tuttuja, vilkuiltua bändejä ja koluttua koko 013-keikkakompleksi nurkkia myöden. Jokavuotinen pyhiinvaellus stoner rockille, psykedeeliselle rockille ja doom metalille vihkiytyneille faneille ympäri maailmaa on vaikea pukea sanoiksi.
Dirk Serriesin kanssa keskustelimme Rhys Chathamista ennen ensin mainitun omaa keikkaa. Serriesin kitaradrone maalaili Godspeed You! Black Emperorin kaltaisia tunnelmia. Trance rockin legendaarisimpia kitaristeja, Robert Hampson, ei puolestaan kitaraansa juuri koskenut. Harmaahiuksisen ja tyylikkään herran show koostui efektimölystä ja hälyvalleista, jotka toimittivat psykedeelisen kokemuksen.
High on Fire jyristeli niin, että karvat nousivat. Matt Pikellä oli takanaan neljä full stackia, basisti Jeff Matz sai tukea kolmelta rantasaunalta ja half stackilta. Homman nimi oli The Art of Self Defence. Bändin ensimmäinen ja paras albumi kuultiin alusta loppuun ja bonusbiisinä Celtic Frostin The Usurper.
Magdalena Solis oli päivän yllättäjä. Duon psykedeelinen urkumusiikki yhdistyi saumattomasti heidän visuaaleihin. Harrasta lsd-kirkkotunnelmaa ja lesbopehmopornoa, joka pikkuhiljaa muuttui sadistiseen kidutukseen. Nännit irti hohtimilla ja seuraavaan kappaleeseen.
Illan päätti Hawkwind-tribuutti The Psychedelic Warlords. Yli 20 vuotta Hawkwindissa soittaneen Alan Daveyn kokoama pappapoppoo soitti Space Ritualia aivan uskomattoman autenttisen kuuloisesti. Klassiset avaruusrock-biisit ja lavalla intoa säteilevä kokoonpano oli upea päätös torstaille.
Tekstiä näemmä syntyy, joten jätetään perjantain muistelmat seuraavaan kirjoitukseen. Sen totean, että Moss ja Goat olivat pankin räjäyttäjät.