Islanti valloittaa: musiikkia, baareja ja helliviä kylpyjä

15.04.2014

Ilmoitus Iceland Airwaves on Islannin kansainvälisesti tunnetuin musiikkifestivaali, jonne myös moni suomalainen matkustaa vuosittain. Vuonna 1999 ensimmäistä kertaa järjestetyistä festareista on muodostunut yksi maailman arvostetuimmista show case –musiikkitapahtumista, missä erityisesti monet kansainvälisesti menestyneet islantilaiset yhtyeet ovat tehneet läpimurtonsa. Huurteinen Reykjavík houkuttelee hipstereitä ja poppareita ympäri maailmaa juhlimaan kylmyyden keskelle. Tänä vuonna sympaattinen Iceland Airwaves järjestetään 5.–9.11. Esiintymässä mm. The Flaming Lips, East India Youth sekä Jaakko Eino Kalevi.

osa2_12tonar6_web

Reykjavíkin tienoon valoisaan kesään mahtuu ainakin kaksi maininnan arvoista kansainvälistä festivaalia, joiden pääesiintyjinä nähdään Bristolin triphop-suuruuksista merkittävimmät. Toisen kerran järjestettävä ATP Iceland tuo heinäkuun toisena viikonloppuna Keflavikin entiseen Nato-tukikohtaan Portisheadin, Interpolin sekä aiemmin festivaaliviikolla esiintyvän Neil Young & Crazy Horsen. Juhannusviikonloppuna Secret Solstice Festival hipataan mm. Massive Attackin, Carl Craigin sekä Múmin tahdissa.

Täydellinen Islannin-ääniraita, Arnar Eggert Thoroddsen, musiikkitoimittaja:

1. Sigur Rós – Ágætis byrjun: Mahtavan bändin toinen albumi ja samalla paras. Mikään ei voita tätä ajaessa ympäri Islannnin vuonoja ja jäätiköitä.

2. Bubbi Morthens – Sögur af ást, landi og þjóð: Mahtavan laulaja-lauluntekijän hieno kolmen cd:n retrospektiivi. Paras oikotie islantilaiseen psyykkeeseen.

3. Björk – Debut: Björk on tehnyt monta loisteliasta albumia, mutta mielestäni mikään niistä ei ole ylittänyt esikoista. Ajaton klassikko.

4. Mugison – Haglél: Westfjordin pojat julkaisivat tämän melodisen, laulupainotteisen albuminsa muutama vuosi sitten ja vangitsivat samalla kansakunnan sydämet. Hyvin “islantilainen” albumi.

5. Mínus – Halldór Laxness Islantilaisen hardcore/extreme -rockin kuninkaat. Tämä merkittävä albumi on nimetty Islannin tärkeimmän kirjailijan mukaan. Nuff’ said.

Reykjavikin top 5 baarit, Kaisu Nevasalmi, opiskelija:

Reykjavíkista puhuttaessa on hyvä pitää mielessä, että kaupunki muuttuu jatkuvasti. Nopealla tahdilla baarit vaihtavat nimeä, syntyvät, kuolevat tai muuttavat sijaintia. Joten nämä ehdotukset, mitä nyt luet, voivat olla kadonneet tai muuttuneet siinä vaiheessa, kun kömmit kaupungin katuja.

1. Harlem Kompakti baari, jossa on aina hyvä meininki ja sinne on hyvä lopettaa ilta. Pöytäfutispöydästä iso plussa! Musiikin valitsevat kaupungin parhaat DJ:t, joten tiettyä tyyliä ei tälle baarille voi määritellä. Urbaani helsinkiläinen viihtyy täällä varmasti.

osa2_kex_web

2. Kaffibarinn Reykjavíkin yöelämän instituutio. Tätä klubia ei kannata jättää väliin. Paikka on aina tupaten täynnä ja DJ:t ovat taitavia kaupungin vakikasvoja. Tämä on myös se paikka, missä tutustuu uusiin ihmisiin parhaiten. Musiikin kuulee sadan metrin päähän ja aina on jonoa, joten mene tarpeeksi ajoissa, jos haluat päästä sisään ennen sulkemista.

3. Dolly Dolly Dollyssa on paljon potentiaalia. Ystävällinen henkilökunta, hyvä tanssilattia ja mielenkiintoisia DJ:tä. Täällä on hyvä myös hauska päivällä, vaikka yleensä ihmiset mieltävät Dollyn vain iltarientoklubina. Glitter-seinät kiehtovat jampan kuin jampan.
osa2_kex2_web
4. Kex hostel Vaikka Kex onkin hostelli, niin sitä ei pidä säikähtää. Kex panostaa paljon tapahtumiin, joten live-keikoilta, festareilta ja muilta riennoilta ei voi välttyä. Aulassa on myös baari ja ravintola, joten tämä on hyvä paikka aloitella iltaa.

5. Bar 11 Vaikka Bar 11 tunnetaankin rokkimestana, siellä osataan tarjoilla settiä monenlaiselle kuulijalle, myös indietä. Silloin tällöin on myös yllättäviä livekeikkoja, pari vuotta sitten saattoi esimerkiksi nähdä Of Monsters and Menin ilmaiskonsertin.

osa2_MG_1734_web

Islannin hellivät kylvyt

Teksti: Aleksi Kinnunen

Islannin-lomalla voi ottaa tavoitteeksi köllötellä mahdollisimman paljon kuumissa kylvyissä ja lähteissä. Verrattain viileä ilma, karu luonto ja hellivän kuuma ja märkä, toisinaan rikin tai valtameren tuoksuinen hetki ovat todellinen taivaassa solmittu liitto. Testasin joukon Reykjavíkin ja lähitienoiden kylpyjä.

osa2_hotspring3_web

Laugardalslaug

Mikä: Reykjavíkin isoin kylpykompleksi. 50 metrin sisä- ja ulkoradat, lukuisia kuumia altaita. Erityiskiitos kuumasta merivesialtaasta. Kelpo vesiliukumäki.

Kenelle: Urheilijalle ja lapsiperheelle

Pisteet: 3/5

Vesturbæjarlaug

Mikä: Todella sympaattinen, rauhallinen ja kaunis kohde. Aaltopeltiä, lasitiiltä, puuta ja nurmikkoa. Hieno höyrysauna, hyvät ulos sijoitetut lämminvesialtaat. Hieman etäällä Reykjavíkin ydinkeskustasta. Voittaja.

Kenelle: Rauhaa arvostavalle

Pisteet: 4/5

Sundhöllin

Mikä: Todella tyylikäs, 1937 avattu Reykjavíkin vanhin julkinen kylpylä, eräänlainen kaupungin “Yrjönkadun uimahalli”. Pienet mutta onneksi ulkona sijaitsevat lämminvesialtaat. Miehille isompi auringonottoterassi. Plussaa muutamista kuntolaitteista sekä uimavalvojan soittamasta Daft Punkista.

Kenelle: Keskustassa pyörivälle esteetikolle

Pisteet: 4/5

osa2_seabaron2_web

Luonnon kuuma lähde GPS: N64°49.933 W22°19.110

Mikä: Matkalla Snæfellsnesiin voi piipahtaa valtatien lähellä ja pienen kahlausmatkan päässä sijaitsevassa, kaksi henkeä vetävässä luonnon “kylpyammeessa”. Keskellä tyhjyyttä pulppuava lämmin keidas oli ihmeellisen hieno kokemus.

Kenelle: Autolliselle seikkailijalle

Pisteet: 4/5

Blue Lagoon

Mikä: Islannin ehkä kuuluisin vierailukohde on teennäinen ja kallis voimalavesikuoppa keskellä laavaerämaata. Maidon värinen vesi on toismaailmallisen näköistä ja höyrysauna miellyttävä, mutta vierailusta jäi turistiloukun maku.

Kenelle: Turistille, joka haluaa nauttia olutta altaassa

Pisteet: 2/5

Tarvitsemme suostumuksesi tarjotaksemme personoitua palvelua

Palvelu ja sen kolmannen osapuolen toimittajat (78 kappaletta) keräävät henkilötietoja (esim. IP-osoite tai laitetunniste) käyttäen evästeitä ja muita teknisiä keinoja tietojen tallentamiseen ja lukemiseen laitteellasi tarjotakseen sinulle tarkoituksenmukaisia mainoksia ja parhaan mahdollisen asiakaskokemuksen.

Palvelu ja sen kumppanit tarvitsevat suostumuksesi seuraaviin:

Tarkoitukset

Evästeet, laitteet tai vastaavat verkkotunnisteet (esimerkiksi kirjautumisperusteiset tunnisteet, satunnaisesti määritetyt tunnisteet, verkkopohjaiset tunnisteet) sekä muut tiedot (esimerkiksi selaimen tyyppi ja tiedot, kieli, näytön koko, tuetut tekniikat jne.) voidaan tallentaa laitteellesi tai lukea laitteellasi laitteen tunnistamiseksi joka kerta, kun se muodostaa yhteyden sovellukseen tai verkkosivustoon yhdessä tai useammassa tässä esitetyssä tarkoituksessa.

Mainonta ja sisältö voidaan yksilöidä profiilin perusteella. Toimintaasi tässä palvelussa voidaan käyttää sinua koskevan profiilin luomiseen tai parantamiseen yksilöityä mainontaa tai sisältöä varten. Mainosten ja sisällön tehokkuutta voidaan mitata. Raportit voidaan luoda oman ja muiden toiminnan perusteella.

Tiedot toiminnastasi tässä palvelussa, kuten vuorovaikutuksestasi mainosten tai sisällön kanssa, voivat olla erittäin hyödyllisiä tuotteiden ja palveluiden parantamiseksi ja uusien tuotteiden ja palveluiden rakentamiseksi käyttäjien vuorovaikutuksen, yleisön tyypin jne. perusteella. Tämä erityinen tarkoitus ei sisällä käyttäjäprofiilien ja tunnisteiden kehittämistä tai parantamista.

Erityisominaisuudet

Hyväksynnälläsi tarkkaa sijaintiasi (alle 500 metrin säteellä) voidaan käyttää tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

Hyväksynnälläsi tiettyjä laitettasi koskevia ominaisuuksia saatetaan pyytää ja käyttää erottamaan se muista laitteista (kuten asennetut fontit tai laajennukset, näyttösi resoluutio) tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

Hyväksymällä sallit tietojesi käsittelyn. Suostumuksesi koskee tätä palvelua, hyväksymättä jättäminen voi vaikuttaa asiakaskokemukseesi. Jotkut teknologiat saattavat perustella tietojen käsittelyä oikeutetulla edulla, voit vastustaa tätä tai muuttaa muita asetuksia klikkaamalla "Asetukset" linkkiä.

Tietosuoja