Mainos: Nummirock on metalliyleisölle juhannusjuhla numero yksi – lämminhenkisempiä keskikesän karkeloita ei tästä maasta löydy

Perinteikäs Nummirock järjestetään jälleen 21.–24.6. Metallimusiikin suurtapahtumaksi profiloituneen festivaalin juuret ulottuvat aina 1950-luvulle asti, ja kaikki nämä vuosikymmenet Nummijärvellä on koettu pohjoisen pallonpuoliskon viriileimmät juhannusbileet.

06.06.2023

Mainos: Nummirock

Eivätpä tainneet Nummijärven Maamiesseura, Nummijärven Pienviljelijäin Yhdistys ry ja Kauhajoen Karhu aavistaa, millaisen tapahtumaketjun laittoivat liikkeelle vuonna 1958. Nämä pienempiä juhannustapahtumia järjestäneet tahot päättivät tuolloin yhdistää voimansa, ja vuonna 1959 Nummijärvellä juhlittiin railakkaasti ennennäkemättömän suuren luokan juhannusjuhlia. Sen jälkeen ei ole taaksepäin katseltu, vaan juhannusperinne elää edelleen.

Tyylilaji tosin on nykyään hieman eri. 1960-luvulla Nummijärvellä saattoivat esiintyä esimerkiksi Reijo Taipale, The Strangers ja Iskelmä-pojat, mutta vuonna 2023 lavalla voi nähdä sellaisia nimiä kuin Behemoth, Turmion Kätilöt ja Beast in Black. Saattaisivat Maamiesseuran aktiivit ihmetellä, jos pääsisivät aikakoneella matkustamaan nykymeininkiä katsomaan!

21.–24.6. järjestettävä Nummirock jatkaa siis tänäkin vuonna pitkää kesätapahtumien perinnettä. Nummijärven juhannusjuhlat muuttuivat 1980-luvun rockhurmoksen aikana virallisesti Nummirockiksi, ja 1990-luvulla festivaalin tarjontaa viilattiin vahvemmin metallimusiikin suuntaan. Samalla tiellä ollaan edelleen, ja 37. kertaa Nummirock-nimellä järjestettävä tapahtuma voi mainiosti.

Kestävälle suosiolle ei tarvitse hakea syitä kauaa. Metallikansa on oppinut tuntemaan Nummirockin takuuvarman tasokkaana tapahtumana, joka kerää yhteen sopivassa suhteessa suuria nimiä, keskikokoisia bändejä ja kiinnostavia tulokkaita. Mukaan mahtuu sekä ympäri maailmaa kookkaita yleisömassoja kerääviä tähtiä että pienen piirin kulttinimiä, joita fanit rakastavat ja joista suuri yleisö ei tiedä mitään.

Tämän kesän kookkain esiintyjä on puolalainen Behemoth, jonka äärimmäinen metallimusiikki on kirvoittanut sekä ilonhuutoja että vastalauseita pitkin maailmaa. Orkesterin albumit ovat heavykentällä aina suuria tapauksia, mutta samaan aikaan orkesterin suuta on yritetty tukkia aina viranomaisteitä myöten. Behemothin keulakuva Adam Nergal Darski on joutunut kotimaassaan jopa oikeuden eteen uskonrauhan rikkomisesta syytettynä, mutta kristinuskoa armottomasti kritisoivan muusikon kieli on pysynyt terävänä. Nummirockissa areenaluokkaan jo aikoja sitten kavunneen Behemothin voi nähdä juhannuspäivänä 24.6.

Behemoth

Uudempien metallisoundien ystävät kiinnittävät epäilemättä huomionsa Asking Alexandrian keikkaan. 24.6. Nummirockin päälavalle nouseva brittiyhtye nousi 2010-luvulla yhdeksi nykypäivän suosituimmista metalcorebändeistä, ja Suomessakin orkesterilla on vankkumaton kannattajakunta. Metallimusiikin kunniakirjoja selatessa huomio kiinnittyy usein vanhojen hurjien aikojen levyihin, mutta jos haluat tietää, mihin suuntaan raskas rock on kehittynyt viime vuosina, tässä olisi oivallinen havaintoesimerkki aiheesta!

Asking Alexandria

Torstaina 22.6. ja perjantaina 23.6. päälavan viimeisiksi yhtyeiksi on pestattu kotimaisia taitureita. Torstaina illan viimeistelee kymmenennen studioalbuminsa julkaisuun valmistautuva Stam1na, jonka keikoilla tunnetusti riittää liikettä ja viuhuvia hiuskuontaloita. Perjantaina päivän huipentaa perinteisen heavy metalin lippua liehuttava Beast in Black. Suomalainen ammattitaito on päälavalla muutenkin näkyvästi esillä, kun suuren stagen ottavat vuorollaan haltuun Brymir, Finntroll, Stratovarius, Viikate, Bloodred Hourglass ja Maj Karma.

Stam1na

Mitä sivulavojen antiin tulee, nekin ovat huomattavan vahvaa näyttöä. Osaamistaan esittelevät esimerkiksi Insomnium-kitaristi Markus Vanhalan black metal -projekti I Am the Night, puolalainen death metal -hirmu Vader, komean paluun taistelutantereelle tehnyt melodeath-yhtye Before the Dawn ja ikuisesti ilkikurinen teknometallipartio Turmion Kätilöt. Festivaalin avauspäivänä 21.6. Inferno-lavalla musisoivat italialainen power metal -mörssäri Elvenking, yli 20 vuotta melodista death metalia puskenut Mors Subita sekä maailman kovin swamp metal -ryhmä Kalmah, ja festivaalin edetessä voi kuulla vielä esimerkiksi Appendixin ja Valse Tristen hardcorea, Bob Malmströmin porvaricorea (!), Dead Shape Figuren intensiivistä thrash-paahtoa ja Ruoskan industrial metalia.

Siispä mikäli raskas musiikki ja lämminhenkinen tunnelma ovat mieleesi, Nummirockia parempaa paikkaa yöttömän yön fiilistelemiseen ei löydy. Tapahtuma on kaikki nämä vuodet järjestetty talkoovoimin, mikä näkyy ja tuntuu festivaalin tunnelmassa: Nummirockissa ei olla pätemässä tai poseeraamassa, vaan kaikkia paikalle saapuneita yhdistää vilpitön rakkaus lajiin. Vastaa siis kutsuun ja saavu mukaan!

Lisää luettavaa