Etsi
Dave Mustaine ja Teemu Mäntysaari pistävät parastaan tuoreella Megadeth-sinkulla.
Crowned in Crimson on mukana Antti J. Jokisen suurtuotannossa.
Arched Firen So Far kertoo kommunikaatiovaikeuksista.
Nyt mennään eikä meinata.
Serpent Gates esittelee tulevaa debyyttiään, jonka lauluosuuksista vastaa Antony Parviainen.
Epica, Amaranthe ja Charlotte Wesselsin The Obsession nähdään Suomessa alkukeväästä.
Keravalaislähtöinen yhtye julkaisee keväällä uuden albumin, jota esitellään nyt singlen merkeissä.
Yhtye kertoo löytäneensä ep:n myötä oman soundinsa ja suuntaviivat tulevalle pitkäsoitolle.
"Hän on vasta 22-vuotias, soittanut rumpuja neljä vuotta ja me olemme virallisesti ensimmäinen bändi, jossa hän soittaa rumpuja!"
Kotimainen industrial metal -ryhmä esittelee tulevaa Katharsis-albumiaan.
"Kappaleen teko aloitettiin ajatuksella, että nyt tehdään raskain Numenton biisi tähän mennessä. Sellainen biisistä tulikin."
Suomeen keväällä saapuva Kreator esittelee tulevaa levyään uudella singlellä.
Stam1na julkisti tietoja uudesta Apnea-levystä, sen ensimmäisen singlen sekä kevään levynjulkaisukiertueen.
Guns N' Roses lykki pihalle uuden Nothin'/Atlas-tuplasinkun.
Triptych-esikoispitkäsoittoa esitellään lyijynmakuisen Scavenger-singlen muodossa.
Alkuvuodesta Suomeen saapuva yhtye esittelee tulevaa levyään.
Lord of the Lost otti IAMX:n mukaan What Have We Become -singlelleen.
Uutta näytettä Mayhemin Liturgy of Death -levyltä julki Despair-singlen muodossa.
Last Fuck Before Death hukuttaa kuulijan ihmisvihan ja nihilismin ytimeen, juuri niin kuin vain Äijälä ja Witchfinder pystyvät.
Hades Children -kappaleella on erikoinen kytkös teatterimaailmaan.
Rotten Sound julkaisi uutta näytettä tulevalta ep-levyltään.
Soulfallen esittelee tulevaa levyään Thousandfold-singlellä.
John Smith Rock Frozenissa esiintyvä yhtye esittelee tulevaa ep-levyään.
Metal Church esittelee uuden miehistönsä sekä tulevaa albumiaan.
Lamb of God julkaisi uuden itsenäisen singlen.