Etsi
Metallin kuningattarelta tulossa uutta musiikkia.
Lacuna Coil kaivautuu ihmismielen syövereihin uudella singlellään.
Kappale on ensimmäinen singlemaistiainen Mokoman 12. albumilta.
The New Horizon on elokuussa ilmestyvän levyn nimikappale.
Cryptan toinen kiekko ilmestyy elokuussa.
Nimikkolevyllä on "pimeyttä, valoa ja jonkinlaista tasapainoa siinä välissä", kuvailee yhtye.
Hexvessel näyttää itsestään uuden puolen.
Edellisestä pitkäsoitosta onkin vierähtänyt 16 vuotta.
Bändi soittaa debyyttikeikkansa tulevana torstaina.
Between The Day & I on porilaisyhtyeen kolmas albumi.
Alkusyksystä sitä vihdoin saa, nimittäin Raduxia pitkäsoittomitassa.
Kraken on syksyllä ilmestyvän debyyttilevyn toinen singlelohkaisu.
Taylor kuvailee kappaletta "aggressiiviseksi rakkauslauluksi".
Paluulevy ilmestyy kesällä Napalm Recordsin kautta.
Yhtye palaa videollaan perusasioiden äärelle.
"Panikointi johtaa vain pahempaan panikointiin, ja kirjoitimme biisin vaihtoehdoksi jatkuvalle paniikille", yhtye kommentoi.
Suomeen yhtye saapuu kesällä.
"Tällaista albumia ette ole ikinä kuulleet, sillä se vaati yhdeksän aiempaa albumia valmistuakseen", toteaa Antti Hyyrynen.
Kappale löytyy 26.5. ilmestyvältä pitkäsoitolta.
"Biisi kertoo omien virheiden ymmärtämisestä, epätoivo edellä", säveltäjä ja kitaristi Timo Mölsä kommentoi.
The Singularity (Phase II - Xenotaph) jatkaa suoraan siitä, mihin edellinen levy päättyi.
Moldovalaisyhtye jatkaa kvartettina.
Blackbraidin toinen levy sai julkaisupäivän.
Kappale löytyy tulevalta No Light Left to Chase -ep:ltä.
"Jos joku kysyy millaista musiikkia teemme, vastaus olisi tämä kappale", sanoo laulaja Matti Österman.