Pohjois-Carolinan instru-proge-djent-trio pistelee toisella levyllään nuotteja järjestykseen taiten. Täpliä ja taukoja on viivastolla tiheään, ja tahtilajimerkinnätkin vaihtelevat tämän tästä. Informaatiota on siis tarjolla runsaasti, mihin nähden bändin ydinhahmon, kitaristi Tristan Aumanin luoma melodinen ulosanti kannattelee kuuntelukokemusta erinomaisesti.
Albumi on hiukan ylimittainen ja kokonaisuutena aika raskas pala nautittavaksi. Biisien sisällä tapahtuu vaikka mitä, mutta perussapluuna pysyttelee aika yhdenlaisena. Ongelmaksi, jos sellaista nyt haluaa etsiä, muodostuu tempoilu melodioiden ja kerronnallisuuden kustannuksella. Äkkiväärät käänteet eivät anna sointukuluille tilaa ja vievät niiltä elinvoimaa vähän suotta.
Progressiivisesti mäiskivän koplan meno on silti ehdottoman kannatettavaa. Vasta muutaman vuoden toiminut bändi voi hyvinkin äityä vielä todella koviin suorituksiin. Tekniikka ja uskallus on jo nyt hallussa, mutta ilmaisun ydintä pitäisi vielä terävöittää.