Perinteisempää raskaasti jyräävää death metalia edustanut Soul Collector (2000) on edelleen yksi kaikkien aikojen kovimmista julkaisuista.
Sittemmin tanskalainen Panzerchrist on lipunut piirun blackmetallisempaan suuntaan. Vuosikymmenen julkaisutauon katkaiseva Last of a Kind on suoraviivainen levy, mutta samalla sen soundin tunnistaa välittömästi. Toista vastaavaa bändiä ei ole, mikä ei vielä takaa laatua, mutta jotain alkukantaisen viehättävää Panzerchristin luupäisessä kiihdyttelyssä on.
Mustuutta edustavat lähinnä raaka laulu ja osa kitaroiden riipivämmästä sahauksesta. Koskettimet nousevat välillä pintaan ja melodiantynkää pudotellaan säästeliäästi. Muutoin homman nimenä on perkeleenmoinen kaahaus. Rumpali soittaa pitkiä blast-jaksoja tai nopeaa humppakomppia. Tuplabasareita tiputellaan tasaiseen tahtiin ja tahti pidetään lähes kauttaaltaan kiivaana.
Riffeillä musiikki ei juhli. Kitarat ovat lähinnä karkeasti piikkaavaa sahausta. Tämä yhdessä pitkiä yhdenmukaisia sarjoja nakuttavan rumpalin kanssa muodostaa jännän murskaavan ja hypnoottisen fiiliksen. Tarttuvuutta tulee lähinnä laulajan harkitusti rytmitetystä rääkymisestä.