Tunisialainen aavikkometalliyhtye Myrath on kulkenut 14-vuotisen uransa aikana alkuaikojen progressiivisesta ilmaisusta hiljalleen kohti suoraviivaisempaa ja ytimekkäämpää tulkintaa. Toisaalta se ei ole luopunut sinfonisista tendensseistään tai eksoottisista melodioistaan, jotka nostavat yhtyeen keskivertoryhmien yläpuolelle. Suurin tekijä yhtälössä on laulaja Zaher Zorgatin ääniakrobatia, joka takaa orkesterille sen uniikin viehätyksen.
Karthagossa vuonna 2018 kuvattu keikka ei ole mikä tahansa perusveto, vaan iltaan on panostettu niin visuaalisten tehosteiden kuin äänimaiseman puolesta. Kustomoidut taustascreenit ja lavarakennelmat saavat kappaleet heräämään eloon aivan uudella tavalla. Oman lisänsä tuovat afrikkalainen perinnerumpuryhmä ja viehättävä napatanssija.
Settilista koostuu hyvin pitkälle Legacyn (2016) ja Tales of the Sandsin (2011) materiaalista ja vuorottelee oivasti raskaampien ja tarttuvampien vetojen välillä. Tuloillaan olleelta Shehili-levyltä (2019) esitetään kolme kappaletta.
Julkaisun cd- ja dvd-versiot ovat muuten samanlaiset, mutta ensin mainittu tarjoaa bonuksena Don Aireyn uruilla terästetyn uudelleentulkinnan Believeristä, kun taas jälkimmäinen sisältää kaksi ylimääräistä raitaa sekä making of -dokumentin.
Myrathin pohjoisafrikkalaisesta perinnemusiikista ammentava moderni metalli on fantastista ja taianomaista, mutta samaan aikaan sosiopoliittista ja kantaa ottavaa. Zorgati osuu naulan kantaan kehottaessaan yleisöä kuvittelemaan hänet tarinankertojaksi, sillä juuri tarinoija hän on. Ja varsin karismaattinen sellainen. Muukin yhtye hoitaa hommansa huolella, ja koko touhusta paistaa tekemisen riemu.
Jos olet Myrathin suhteen aivan ummikko, suosittelen tätä livelevyä tutustumisen aloituspisteeksi. Se nimittäin antaa niin kappalevalintojen, tuotannon kuin toteutuksenkin puolesta parhaan kuvan siitä, mihin yhtye huippukunnossa pystyy.