Tämän levyn kuuntelukaari oli vähän poikkeuksellinen. Ensikuuntelulla tuntui että lähtee, mutta uusinnat laskivat kierroksia reilusti. Parin päivän tauon jälkeen panin albumin uudestaan pyörimään, ja yllättäen ensitunnelmat alkoivat palata eikä levy tuntunutkaan niin tasapaksulta.
Brittisludgen edelläkävijänä pidetty kuusikko tietää mitä tekee ja tekee sen yhä sangen mallikkaasti. Panteramainen groove ja rytmittely yhdistettynä yksinkertaisiin Sabbath-henkisiin riffeihin tuottaa mainiota rytkettä. Kahden karjujan vuoropuhelu tuo kaivattua vaihtelua.
Toisin kuin monet synkkyydessä vellovat sludgeilijat, Raging Speedhorn antaa tilaa bailaamiselle ja jopa hyville fiiliksille. Paikoitellen tempo lienee turhankin reipas ja rokkaava tosisynkistelijöiden makuun.
Osa kappaleista käväisee keveämmilläkin taajuuksilla. Esimerkiksi DOA:ssä on bensanhajuista aavikkostonerointia, ja Coming in Hard voisi olla vaikkapa Andrew W. K:n tai Danko Jonesin biisi. Muhevan raskas soundimaailma tosin pitää pesäeron selkeänä.
Vaikka koko albumin mitalta ei jaksa innostua täysillä, kelpo raitoja löytyy riittävästi.