Lupaavalla Rutiinin orja -albumilla (2015) levytysuransa avannut Kohti Tuhoa oli tervetullut tulokas lievästi metallilta kalskahtavien kotimaisten hc-punkbändien joukkoon. Näin siitäkin huolimatta, ettei yhtye kyennyt esittelemään varsinaisesti uusia temppuja.
Kakkoslevy Pelon neljäs valtakunta jatkaa vahvasti esikoisen linjoilla niittaamalla tauluun vauhdikasta kaaosta kahdentoista lyhyenlännän biisin verran. Tunnelma kaiken rankkuuden keskellä on synkkä ja toivoton, enimmäkseen harmaa ja todella syvälle kuulijan ihon sisään käyvä. Bändin musiikin todellakin aistii jokaisella solullaan.
Itselleni Kohti Tuhoa edustaa fiilispohjaista musiikkia, joka toimii tilanteesta riippuen joko hyvin tai aivan helvetin hyvin. Siinä missä Rutiinin orja oli repiä pään irti, uutukainen tuntuu jäävän päteväksi peesaajaksi. Vaikka tämäkin tarkoittaa vähintäänkin hyvää suoritusta, bändin antama ensivaikutelma on jo koettu.
Kohti Tuhoa on yhä kireä ja vaarallinen, mutta yhtyeen ilmaisuun kaipaisi yhtä vaihdetta lisää, jolloin homma lähtisi jälleen uuteen lentoon. Jotain ilmaisun tehosta kuitenkin kertoo, että nelikko onnistuu vakuuttamaan näinkin tuttuja latuja suksiessaan.