Musiikkiaan osuvasti ”Apocalyptic Heterodox Black Metaliksi” kutsuva kokeilullinen suomalaisbändi Charnel Winds herätti lähinnä hämmennystä vuonna 2011 julkaistulla Der Teufelsbund -esikoisellaan.
Määrittävä tunne on sama myös tuoreinta Verschränkungia kuunnellessa. Vuodet ovat vierineet, mutta Charnel Winds ei tingi omasta erikoisuudestaan: bändi sukeltaa entistä syvemmälle menneiden vuosikymmenten hämyprogen sekaan ja tuntuu käyttävän perinteisempää black metal -ilmaisua enää korkeintaan jonkinlaisena tukipuuna.
Albumi tihkuu esoteriaa, mystiikkaa ja okkultismia. Se on kuin kuumehoureisen saatananpalvojan painajaismainen päiväuni, jonka sekoittuminen todellisuuteen tekee siitä entistä kauhistuttavamman. Juuri kun luulet tajuavasi albumista jotain, se iskee värikkään nyrkkinsä leukaperiin ja osoittaa olevansa käsittämätön kokoelma erilaisia pieniä palasia, jotka muodostavat ehjän kokonaisuuden kenties vain yhtyeen soittajien päissä.
Charnel Windsin maailma on edelleen hemmetin kiehtova mutta samalla kovin etäinen ja kylmäksi jättävä. Black metalin ei tietenkään pitäisi ollakaan mitään easy listening -kamaa, mutta Verschränkungin sylissä ihmetellessä jää kuitenkin kaipaamaan selkeämpää ilmaisua.
Tämän arvion kehnohko arvosana ei ole kiveen hakattu, sillä albumi saattaa hyvinkin osoittaa vuosien saatossa kyntensä. Näin kävi myös Der Teufelsbundin kanssa.