Genrensä klassikoiden tasoa – arviossa Macabre Omen

Arvio julkaistu Infernossa 10/2016.

18.03.2017
Macabre Omen
The Ancient Returns
Ván

Alkujaan 2005 ilmestynyttä The Ancient Returnsiä kuunnellessa muistaa, miksi joidenkin levyjen uusintajulkaisut ovat enemmän kuin paikallaan. Alkujaan pienen puolalaislafkan kautta julkaistu kiekko on nimittäin jäänyt pahemman kerran pimentoon, vaikka hipookin sisällöltään genrensä klassikkojen tasoa.

Eeppisten Bathory-levyjen, Morriganin ja Himinbjorgin linjoilla kulkeva The Ancient Returns on todella väkevällä tunnelmalla ladattu albumi, jonka jokainen nuotti tuntuu tihkuvan sydänverta. Albumin vanhimmat biisit on kynäilty jo vuonna 1998, mutta musiikin ajattomuus ja kompromissittomuus takaavat, että albumi on täysin paikallaan myös tämän päivän raskasmetallitarjonnassa.

Kuusibiisinen levy on tasainen paketti, josta nousee muiden yläpuolelle ainoastaan loistava avauskappale In Memory…, joka saisi Quorthoninkin kateelliseksi. Vaikka Macabre Omen nojaa sekä soundillisesti että sävellyksellisesti vahvasti Bathoryyn, ilmeiselle esikuvalle pokkurointi on helppo antaa anteeksi pelkästään hyvien biisien ansiosta.

Ván on tehnyt hyvän työn kaivaessaan jo lähes kadonneen genreklassikon esiin. Myös komeat pahvikannet ja remasteroidut soundit tekevät julkaisulle täyden kunnian, joten pakettia voi pitää kaikilta osin erittäin onnistuneena.