Harva kappale osuu maaliin – arviossa Neurosis

Arvio on julkaistu Infernossa 1/2017.

16.04.2017
Neurosis
Fire Within Fires
Neurot

Kalifornialaisen Neurosisin julkaisuluettelo vuodesta 1985 nykyhetkeen on kunnioitettava. Fires within Fires on yhdestoista täyspitkä, lisäksi löytyy ep:itä, livelättyjä, splittejä ja kokoomalevyjä. Tyylilaji, kokeellinen kakofonia, on kestänyt matkassa lähes alkuperäisen jäsenistön lisäksi. Joku puhuu sludgesta, toinen progesludgesta, post-hardcoresta, ambientista, teollisuusmögästä tai paineaaltometallista.

Laulaja-kitaristi Scott Kellyn projektit esimerkiksi Wino Weinrichin kanssa Shrinebuilderissä ja Mike Williamsin kera Corrections Housessa toistavat Neurosisille tuttua päällekäyvää maanvyörymäpörinää. Rumpali Jason Roederin jäsenyys Sleepissä kertoo yhtä lailla yhtenevistä kuulovauriotavoitteista.

Kyseessä on sikäli mielialamusa, että mäiske vaatii sopivan tunnetilan. Aluksi Fires within Firesin läpikuuntelu ei meinannut osua suoneen millään, ja uusintakokeiluinspistä oli odoteltava viikkoja. Varsinkin alkuraidan pitkitetty käynnistely lannistaa, ja tuuttauksen päästyä vauhtiin mekkala toimii vain paikoin. Jatkossa itsearvoinen junnailu saa onneksi värejä ja temponvaihtelut nostattavat tunnelmaa.

Viipyilyn ja tulituksen vuorottelu on onnistuneimmillaan kauneuden ja kaaoksen kelpoa liittoa, mutta biiseistä valitettavasti vain Fire Is the End Lesson ja Broken Ground pääsevät maaliin.

Tarvitsemme suostumuksesi tarjotaksemme personoitua palvelua

Palvelu ja sen kolmannen osapuolen toimittajat (78 kappaletta) keräävät henkilötietoja (esim. IP-osoite tai laitetunniste) käyttäen evästeitä ja muita teknisiä keinoja tietojen tallentamiseen ja lukemiseen laitteellasi tarjotakseen sinulle tarkoituksenmukaisia mainoksia ja parhaan mahdollisen asiakaskokemuksen.

Palvelu ja sen kumppanit tarvitsevat suostumuksesi seuraaviin:

Tarkoitukset

Evästeet, laitteet tai vastaavat verkkotunnisteet (esimerkiksi kirjautumisperusteiset tunnisteet, satunnaisesti määritetyt tunnisteet, verkkopohjaiset tunnisteet) sekä muut tiedot (esimerkiksi selaimen tyyppi ja tiedot, kieli, näytön koko, tuetut tekniikat jne.) voidaan tallentaa laitteellesi tai lukea laitteellasi laitteen tunnistamiseksi joka kerta, kun se muodostaa yhteyden sovellukseen tai verkkosivustoon yhdessä tai useammassa tässä esitetyssä tarkoituksessa.

Mainonta ja sisältö voidaan yksilöidä profiilin perusteella. Toimintaasi tässä palvelussa voidaan käyttää sinua koskevan profiilin luomiseen tai parantamiseen yksilöityä mainontaa tai sisältöä varten. Mainosten ja sisällön tehokkuutta voidaan mitata. Raportit voidaan luoda oman ja muiden toiminnan perusteella.

Tiedot toiminnastasi tässä palvelussa, kuten vuorovaikutuksestasi mainosten tai sisällön kanssa, voivat olla erittäin hyödyllisiä tuotteiden ja palveluiden parantamiseksi ja uusien tuotteiden ja palveluiden rakentamiseksi käyttäjien vuorovaikutuksen, yleisön tyypin jne. perusteella. Tämä erityinen tarkoitus ei sisällä käyttäjäprofiilien ja tunnisteiden kehittämistä tai parantamista.

Erityisominaisuudet

Hyväksynnälläsi tarkkaa sijaintiasi (alle 500 metrin säteellä) voidaan käyttää tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

Hyväksynnälläsi tiettyjä laitettasi koskevia ominaisuuksia saatetaan pyytää ja käyttää erottamaan se muista laitteista (kuten asennetut fontit tai laajennukset, näyttösi resoluutio) tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

Hyväksymällä sallit tietojesi käsittelyn. Suostumuksesi koskee tätä palvelua, hyväksymättä jättäminen voi vaikuttaa asiakaskokemukseesi. Jotkut teknologiat saattavat perustella tietojen käsittelyä oikeutetulla edulla, voit vastustaa tätä tai muuttaa muita asetuksia klikkaamalla "Asetukset" linkkiä.

Tietosuoja