Useamman ep:n julkaissut Scour sisältää Phil Anselmon ohella meritoitunutta ukkoa muun muassa Agoraphobic Nosebleedin ja Misery Indexin riveistä.
Tältä pohjalta annetut lupaukset lunastetaan reilusti. Gold repii naamat ja suolet, eikä hidastelua tunneta. Keskitempoakin niukasti. Jäljelle jää nopeus, erityisesti aivan hillitön blast-kaahaus, joka toimii tehokeinon sijaan rehellisenä ilmaisumuotona.
Tyylillinen skaala on kapea. Black metal, riitasointukuritus ja yleinen äärimmäisyys määräävät. Biisit pidetään enimmäkseen lyhyinä. Kuhunkin niistä on ahdettu, tai koetettu ahtaa, jokin yksilöllinen riffi tai muu koukku, jota mehustellaan pari kolme kertaa useimmiten aivan saatanallisen tykityksen kyljessä.
Phil-raukkakin repii kurkkuaan siihen malliin, että 56-vuotiasta käy sääliksi. Tai kävisi, ellei suoritus olisi niin vakuuttava. Örinää, ärinää, huutoa, puhetta, mitä vain. Kaikki irtoaa, ja vieläpä niin, että kropassa resonoi.
Pari viimeistä raitaa alkaa tuntua jo vanhan toistolta, mutta siihen asti efekti pysyy herkullisen rajuna. Anselmolle aivan erityinen hatunnosto. Ikääntyminen ei tarkoita aina nössöyttä.