Kolme kehuttua albumia aiemmin pullauttaneen Fyrnaskin vaeltelu eeppisen ja tunnelmallisen äärimetallin parissa alkaa tuntua melkoisen tylsältä ja moneen kertaan pureskellulta.
Fyrnaskin juuret ovat Saksassa, mutta sen musiikin aihepiirit viittaavat Skandinaviaan, ja onpa bändi julkaissut kolme vuotta sitten Oslossa äänitetyn livealbuminkin. Tämä ei tuo kuitenkaan yhtyettä yhtään sen lähemmäksi esikuviaan, vaan Kenoman kohtaloksi on jäädä kauaksi isompiensa varjoihin.
Bändin vahvuus tuntuu olevan yhä erilaisten fiilisten välisessä surffailussa, joka toimii paikoin ihan mallikkaasti, mutta biisit jättävät tällä kertaa paljon toivomisen varaa. On jopa hivenen hämmentävää, kuinka yhtye on saanut aikaiseksi sävellyksellisesti näinkin tyhjänpäiväisen levyn. Ehkä syy löytyy aiempaa mittavammista kappaleista?
Fyrnaskin tuoreimman saattaa kuvitella jonkinlaiseksi tasaisen uran huti-iskuksi, mutta Kenoman kaltainen rimanalitus oli valitettavasti myös odotettavissa. Kun idealaari kumisee näin selkeästi tyhjyyttään, keskinkertaisuuskin olisi saavutus.