Mordredin debyyttilevyä Fool’s Gameä (1989) höystettiin parilla funk metal -raidalla, mutta muutoin sen musiikki oli silkkaa speedthrashia, oikein hyvää sellaista. Kakkoslevynsä In This Life (1991) ohjasi bändin metallia paljon vaihtoehtoisempaan suuntaan ja debyytillä fiitannut dj oli jo vakiomiehistöä. Sitten tulivat rapin kanssa flirttaillut Vision-ep (1992) ja uuden laulajan kanssa julkaistu, taiteellisemmin hevistellyt The Next Room (1994).
Pienimuotoiseksi suosikkibändikseni noussut kopla palaili julkaisukantaan yhdellä biisillä 2015, ja viime vuonna ilmestyi Volition-ep. Tällä paluulevyllä originaalirumpali on pois vahvuudesta, mutta jengi on muuten vanhaa kaartia.
Mutta äh! Jälleen se mahdollisuus, joka vanhojen pikkubändien paluussa kiinnostaa, jää aika pitkälti haaveeksi. Ei The Dark Parade varsinaisesti huono ole, mutta pidemmän päälle se on jokseenkin yllätyksetön, tympeäkin. Bändi on päättänyt tahkota suuren osan levystä jokseenkin geneeristä metallia.
Jonkinlaisia viitteitä menneisyydestä kuuluu dj:n satunnaisissa scratcheissä ja räbäytyksessä. Laulaja Scott Holderby vetelee ihan kelvollisesti, mutta ei ollenkaan niin kiinnostavasti kuin 30 vuotta sitten – vaikka ei kai tämäkään varsinainen yllätys ole, jos asiaa tuumii rehellisesti. Kahdeksasta biisistä puolet ovat ihan jees, loput enemmän tai vähemmän ärsyttäviä. Meno ei vedä miltään osin vertoja aiemmalle tuotannolle.
Pisteet bändi saa siitä, että sen miehistö on suurimmaksi osaksi aitoa asiaa. Soittokin kulkee ja ote on ihan energinen. Yhtyeen aiempaa tuotantoa kuulematta Dark Parade voi olla jännittäväkin. Edeltäjiinsä verrattuna se kuitenkin tarjoaa vain rahtusen jännitystä, ja sekin vähä on pitkälti vanhan kertausta.
