Auri on niin pakahduttavan kaunista musiikkia, että nykyihmisen voi olla haastavaa kuunnella sitä. Maailma tuntuu paikoin niin synkältä ja kyyniseltä paikalta, että Aurin häikäistessä kaiken satumaisella valollaan, se voi olla monelle liikaa. Auri on musiikkia toisesta maailmasta, mutta se on myös musiikkia, jota me tässä maailmassa elävät ihmiset todellakin tarvitsemme.
Johanna Kurkela, Tuomas Holopainen ja Troy Donockley ovat tehneet Auri-musiikkia nyt kolmen albumin verran. Tämän kolmikon yhteistyössä on jotain niin taianomaista, ettei ole vaikeaa uskoa todeksi sitä, kun he sanovat vain kanavoivansa musiikkia jostain muualta. Vaatimaton lausunto, mutta albumi kuunnellessa se tuntuu todelta.
Suurin osa tänä päivänä julkaistavasta musiikista kanavoi joko ihmisten tai maailman tuskaa. Jopa rakkauslauluja on aina kirjoitettu enemmän sydänsuruista kuin onnesta. Kun levyjä kirjoitetaan ympäröivää maailmaa peilaillen, on kaiken keskiössä useimmiten se, mitä kaikkea pahaa ympärillämme tapahtuu. Se on erittäin tarpeellista, kyllä, onhan musiikki erittäin tärkeä kanava purkaa ihmismielen synkimpiä tunteita. Ja varsinkin me raskaamman musiikin kuuntelijat voimme varmasti olla yhtä mieltä siitä, että synkin musiikki voi joskus olla se paras terapeutti.
Toisenlaistakin taidetta tarvitaan. Jotain muuta. Jotain sellaista, joka vielä uskoo ihmisyyteen ja olevaisuuteen.
III – Candles & Beginnings on sitä jotain ihan muuta. Se sisältää viestin meille kaikelle. Aurin viesti on, että elämme kauniissa maailmassa, joka on täynnä vielä ihmeellisempiä asioita, jos vain avaamme sydämemme tälle taikuudelle.
Se ei ole helppoa. Johanna Kurkelan keijukaismaisen laulun soidessa heleästi ja lumoavien sävellysten ympäröidessä hänet, huomaa aluksi pyristelevänsä vastaan. Ensimmäinen reaktio on se, että Aurin maailma on liian naiivi, se kaunistelee kaikkea ja yrittää uskotella meille ihmisille jotain sellaista, mitä ei oikeasti ole olemassa. Tähän syliin ei meinaa uskaltaa mennä, koska sen lämmön myötä voi paljastua, ettei toivoa olekaan vielä menetetty.
Ensimmäinen kuuntelu onkin puhdistava kokemus. Jos kykenee pikkuhiljaa antautumaan Aurin kirkkaudelle, hieman alle tunnin mittaisen albumin lopussa voi tuntea taakan tippuneen harteiltaan. Auri tarjoaa eskapismia, joka on yhtä paljon mielikuvitusta kuin se on totta. Sen päättää jokainen kuulija itse. Kun itse pääsin albumin loppuun ja A Boy Travelling With His Mother -kappale soi, huomasin istuvani pala kurkussa ja silmänaluset kyynelissä, vaikken ollut levyn soidessa edes huomannut itkeväni. Olin kadonnut tunniksi Aurin maailmoihin niin täysin.
Aurin maailmassa kaikki musiikki on yhtä. Se yltää itäisimmästä auringonnoususta aina läntisimpään auringonlaskuun. Tätä musiikkia voi kutsua folkiksi, sen kelttiläisiä sävyjä voi ylistää vaikka kuinka, siitä voi löytää itämaista hengellisyyttä ja sen shamanistista luonnonläheisyys yllättää kerta toisensa jälkeen, mutta tässä musiikissa ei ole kyse genreistä tai niiden yhdistelemisestä. Jokaisessa albumin kappaleessa soi vapaus.
Jos maailmanrauha olisi musiikkia, se saattaisi hyvinkin kuulostaa tältä.