Jylhissä riffeissä ja komeissa melodioissa soi lohduttomuuden kauneus – arviossa 1000mods

Julkaistu Infernossa 11/2024.

08.02.2025
1000MODS
Cheat Death
OUGA BOOGA AND THE MIGHTY OUG

1000mods palaa viidennellä levyllään. Bändiltä tuli alkuaikoina varsin Kyuss-henkistä tavaraa, mutta tyylipaletti on laajentunut vuosien kuluessa. Cheat Death lienee kreikkalaisryhmän tähän mennessä monipuolisin saavutus.

Välillä mennään punktunnelmissa, toisaalla materiaalissa on Volbeat-tyyppistä radioystävällisyyttä. Myös stoner-henkeä on säilynyt. Yksittäisistä huippuhetkistä kannattaa mainita esimerkiksi Götzen Hammer -sinkkubiisin ilkeän tarttuva kertosäe ja raivokas naislaulun johtama c-osa.

Levyn kerrotaan saaneen temaattisen inspiraationsa Kreikan mytologian Sisyfoksen tarinasta, jota myös filosofi Albert Camus on käsitellyt samannimisessä esseessään. Sisyfos huijasi kuolemaa Manalassa ja joutui lopulta vierittämään ikuisesti kivenlohkaretta ylös rinnettä. Hanke oli tuomittu epäonnistumaan kerta toisensa jälkeen.

Camus’n tulkinnassa Sisyfos on päättymättömässä kärsimyksessään silti tyytyväinen. Cheat Deathin jylhissä riffeissä ja komeissa melodioissa voi halutessaan kuulla samaa lohduttomuuden kauneutta. Levyn upeuden tunnistaakseen ei silti tarvitse tuntea sen tarinan taustoja.