Näidenkin sakemannien ura jäi 1980-luvun lopulla ainoastaan pari demon mittaiseksi, mutta niin vain on vanha jengi saatu kasaan ja päätetty pikkupäissään jatkaa uuden laulajan kanssa. Mutta toisin kuin niin monen reunionin kohdalla, idea ja sen toteutus ei ole ollenkaan hullumpi.
Bändin toinen paluun jälkeinen albumi on kansitaiteista ja teosnimistä lähtien klassinen teutonimetallin ilmentymä. Günther-tyyliset kalapuikkoviikset, joissa helmeilee olutvaahto hengityksen tuoksahtaessa bratwurstille, voi nähdä sielunsa silmin niin bändillä kuin sen yleisöllä. Tällaista tekemisen meininkiä diggailee jo lähtökohtaisesti, mutta bändin kappaleissa on myös meininkiä ja ennen kaikkea sisältöä, ei vain pelkkää ulkokultaisuutta.
Musiikillisesti Braindead on kimppu lainauksia 1980-luvun metallista à la uraauurtaneet maanmiehensä Accept ja Running Wild. Thrashmenneisyys kuuluu jämäkässä riffittelyssä paikkapaikoin, vaikka useimmiten edetään vauhdikkaasti kitarailotulittelun ja tuplabassareiden jytinän tahtiin. Juuri musiikin yleinen rivakkuus, tehokkaasti (hapan)kaaliin juntattavat kitarakuviot ja melodiat sekä yksinkertaisen idioottivarmat kertosäkeet ovat kaikesta kliseisyydessään huolimatta tehokkaita.
Jos jürgenien ja dieterien takapiiskat eivät heilu tällaisen materiaalin tahtiin, niin ei sitten minkään.
