Clamosum saattaa kuulostaa perintätoimiston nimeltä, mutta tamperelaisyhtye kertoo soittavansa suomenkielistä black metalia ja jatkavansa uudella ep:llään ”kokemuksensa ja näkemyksensä manifestia, eli lietsovansa tahtonsa omnipotenssia sekä puhdistusta lopullisen tuhon kautta”. Mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan.
Clamosum tuntuu lähestyvän mustaa metallia musiikki edellä. Promokuvissa patsastellaan ilman kasvonaamioita ja niittihaarniskaa eivätkä Juho Jiin ja Tarmon kaltaiset nimet tihku aivan älytöntä mystiikkaa, joten bändiä ei pääse syyttämään ainakaan turhanpäiväisestä poseeraamisesta tai genren kliseillä ratsastamisesta.
Sävellyksellisesti Lux Omnipotens on ajoittain jopa ihan hyvää tavaraa, mutta nelibiisisen yleisilme on lopulta keskinkertainen ja lyhyestä kestostaan huolimatta jopa hieman puuduttava. Murky Epiphany -esikoisellaan (2017) vielä englanniksi laulaneen yhtyeen suomeksi messutut sanoitukset tuntuvat nekin hieman töksähtelevän, joten ep:tä ei voi pitää tältäkään osin kovin onnistuneena.
Triomuodossa operoiva bändi on vielä kaukana siitä, mitä tämän tyylilajin musiikki voi parhaimmillaan tarjota. Ehkä aika tuo asiaan muutoksen, mutta enpä jäisi pidättelemään hengitystäni Clamosumin demysteriisdomsathanasia odotellen.