Levyn nimi kuvaa sen sisältöä täydellisesti – arviossa Apocryfal

Julkaistu Infernossa 11/2019.

26.02.2020
Apocryfal
Crushing Black Death
Mara

Ytimeen tiivistettynä tämä arvio ei kaipaisi sanoja lainkaan. Arvosanan ohella kaiken olennaisen voi nimittäin lukea suoraan levyn nimestä, joka kuvaa sen sisältöä täydellisesti.

Vuosikymmenen mittaisen uran tehnyt Apocryfal on kuitenkin aika vakuuttava bändi sarallaan. Aberration of Mind -ep:n (2013) perinteisempiä uria kulkevaan death metaliin verrattuna yhtyeen debyyttipitkä on kuitenkin hieman erilaista murhaa.

Puhtaampi kuoloilmaisu on tehnyt tilaa maalailevamman ja epämääräisemmin muotoillun death/blackin tieltä. Soundi on raskas, ja syvältä kouriva mörinä tulee suoraan helvetin syövereistä. Samaa painostavan mustaa tunnelmaa toteuttaa myös itse musiikki, mikä ei jätä sävykirjoksi kovinkaan laajaa palettia, mutta valikoidut ainekset toimitellaan varsin tehokkaasti.

Mielenkiintoista on, että periaatteessa Crushing Black Deathin synkeämelodinen puhuri olisi luultavasti sovitettavissa myös doom metaliksi itse pihvin siitä kärsimättä.

Levyn sisältämät tunnelmat ovat raahautuvan painostavia, ja sävyjä suditaan pitkin vedoin. Samaan aikaan rummut hakkaavat usein rivakammalla otteella, mikä tuo touhuun jännää kontrastia. Aivan kuin tuomiometallisiksi suunnitellut kappaleet olisi purkitettu etenkin rumpujen osalta kiivaampina death/black -versioina.

Lopputulos on jotain, mitä ei kannata kuunnella ainakaan valoisaan aikaan. Myös teräaseet on syytä pitää tarpeeksi kaukana.